Bajram

Kavelin tana aamuna kouluun vasahtaneen aamuauringon punatessa vuorten huiput. Mietin kulkiessani, etta on sentaan etuoikeus nauttia palmuista ja oliivipuista tyomatkan varrella. Kaupungin ylapuolella kellui riippuliitaja, sellaisen systeemin kanssa, missa on potkuri, mainosti jotain uutiskanavaa. Ajattelin: miten mukava tyo, seilailla pitkin taivasta ja ihailla kaupungin vilinaa lintuperspektiivista.


Kun lahestyin keskusaukiota, huomasin, etta jotkut kaduista oli suljettu. Ja itse aukiolle saapuessani minua kohtasi vaikuttava naky. Satoja ihmisia polvistuneena rukousmatoilleen ja kumartamassa kohti Mekkaa. Aivan; Ramadan, paastokuukausi paattyi eilen ja tanaan on Bajram, suuri juhla, jolloin iloitaan ystavien kanssa ja nautitaan herkullisia ruokia.


Ihmettelin ensin, missa kaikki naiset ovat, mutta he olivat omalla alueellaan, tarkasti erillaan miehista. Yritin oikaista aidatun alueen halki, silla kello muistutti ajan kulumisesta. Siella poydat notkuivat: tuulihattuja, hunajaleivonnaisia, sokerisia pikkuleipia. Poytien takana seisoi nuoria miehia, tarjoilu ei ollut viela alkanut, mutta he alkoivat tayttaa kasiani herkuilla. Kun puhun heille englantia, yksi kysyi mista olen ja vastauksen kuultuaan alkaa selittaa selvalla suomen kielella, etta han on asunut Helsingissa kaksi vuotta!


Tuntemattomien ystavallisyydesta ilahtuneena jatkoin matkaani ja vahan ennen tyopaikalle tuloani ladoin kaikki leivonnaiset tien varressa istuvan kerjalaisnaisen ja hanen pienen poikansa kasiin. Saakoon hekin tulla osalliseksi yhteisesta juhlapaivasta!

Arkea

Kumma, miten kylmalta +22 astetta tuntuu, kun ensin on ollut pitkaan +36. Ensin pystin nukkumaan tuskin lakanan kanssa ja nyt olen jo kaivanut lampiman talvipeiton esille.


Ystavat valistavat minua, etta kannattaa valita tarkkaan milta huoltoasemalta ostaa bensansa. No mutta eihan siina voi niin hirmuinen ero olla, bensa kuin bensa. Kylla voi, huoltoasemat x, y ja z lisaavat bensaan hiekkaa (tehdakseen siita painavampaa) tai vetta. Hiekkaa?!! Vetta?! Kiitos vain tastakin!


Koululla on tanaan kaymassa TVn kuvausryhma Koreasta. Haastattelevat minuakin. Tuijotan lasittunein katsein haastattelijaan ja puhun jotain typeraa. Ehkapa paasen kohta esiintymaan korealaisessa TVssa!


Postia ei jaeta koteihin. Ovissa ei edes ole postiluukkuja. Eraana paivana kun tulen kotiin, loydan puhelinlaskun oven ulkopuolelta tungettuna naapurin mummon kukkaruukkujen valiin.

Pysahdys hetkiseksi

Minulla on taas vatsatauti eika olekaan kuin vasta miljardis kerta. Unettoman yon jalkeen vietan paivan lomaa koulusta ja makaan sangyssa koko paivan kuin lahna. Onnekseni olen lainannut koulun kirjastosa ison pinon kirjoja, elamankertoja sarjasta "Heroes of Faith". Kirjasarjassa kerrotaan muun muassa Aiti Teresasta, C.S. Lewisista ja Hudson Taylorista. Viimeksimainittu on yksi suosikeistani.


Hudson Taylor oli kiinalaisen lahetystyon uranuurtajia. Han muutti maahan aikana, jolloin lansimaisia kutsuttiin nimella "valkoiset paholaiset" ja heita syytettiin aiheettomasti kammottavista hirmuteoista. Kun kansan mieli oli kiihoitettu lansimaalaisia vastaan, heista jopa 25 000 murhattiin julmasti. Mutta mikaan ei saanut Hudson Tayloria lannistumaan, ei edes se, etta han joutui hautaamaan vaimonsa ja nelja lastaan Kiinan maaperalle.


Kiinalaisen lahetystyon alkuvaiheet olivat muutenkin hankaluuksia taynna. Rahakirstun pohja pilkotti usein, mutta Hudson Taylor totesi vain: "Meilla on rahaa 25 senttia ja kaikki Jumalan lupaukset!" Ja hanen uskonsa ja rohkeutensa palkittiin, tyo menestyi ja tuhansia lahetyssaarnaajia saapui Kiinaan tuomaan toivoa ihmisille, joista monet elivat oopiumin musertavassa otteessa.


Tarvitsin taman vapaapaivan. Tarvitsin lukea taman kirjan ja saada siita uuden nayn kerata voimani ja lahtea eteenpain rohkeasti toteuttamaan sita tyonakya, mika minulla on tasta maasta. Talla kertaa vatsatauti oli siunaus!

Der Klugere gibt nach. Vielleicht..

Ihmeellista, kuinka nopeasti sita tottuu joka-aamuisen lampiman suihkun sijaan kauhomaan amparista muovikannulla jaakylmaa vetta niskaansa. Olen kohta niin karaistunut, etta voin ottaa seuraavan pestin Gronlannista.


Uutisissa kerrotaan, etta jonkun poliitikon mukaan uudet asuintalot Tiranassa eivat ole turvallisia. Varsinainen uutinen! Joskus ajattelen, etta minakin tekisin parempaa jalkea rakennustyomaalla.


Joku on jattanyt pihalla auton poikittain omani taakse. Kun saan hanet vihdoin paikalle siirtamaan karrynsa pois, han pitaa minulle luennon siita, kuinka minun pitaisi pysakoida LAHELLE seuraavaa autoa, niin tilaa jaisi useammalle. Alan taas kiehua kiukusta. Olen ihan toisen auton vieressa, mutta seuraavaan on matkaa metrin verran. Mutta haloo! en voi olla lahella molempia autoja. Taas yksi arsyttava albanialaisukkeli, joka ei vain voi pyytaa anteeksi, vaan joka alkaa vierittaa syyta toisten niskoille. Kun tulen takaisin, pysakoin hanen autonsa vasemmalle puolelle, niin etta hanelle jaa noin 20 senttia tilaa ryomia autoonsa. Siina sinulle laheisyytta!


Omatuntoni alkaa kolkuttaa ja illan pimeydessa kayn siirtamassa autoni sopivan valimatkan paahan. Jos toinen on polja, niin minun ei tarvitse alentua hanen tasolleen. Joudun usein vaantamaan katta omatuntoni kanssa. Ehka minusta joskus viela tulee hyva ihminen. Ehka..


Paivan paras juttu: Robin, viidesluokkalainen selittaa taysin vakavissaan: "Kun Paavali laitettiin vankilaan, hanen molemmat jalkansa leikattiin poikki. Mutta ne kasvoivat ennalleen ja kun vankilan ovet avautuivat, han pystyi pyorailemaan [?!] muitten apostolien luokse." Onnekas Paavali, varmaan aika harvalla oli polkupyora noihin aikoihin.. Ja olisi varmaan aika masentavaa, jos omistaisi polkupyoran, mutta ei olisi jalkoja.

Sielta taalta

Hinnat ovat kohonneet taallakin, ruuan hinta erityisesti, mika iskee vaeston kaikista haavoittuvaisimpaan osaan. Bussilipun hinta oli ennen 20 lekea ja nyt 30, mika tuntuu mitattomalta summalta suomalaisesta (noin 25 senttia), mutta on tietysti prosentteina huikea korotus ja surukseni kaikilla seurakunnan jasenilla ei ole varaa tulla kirkkoon, matkan hinta on yksinkertaisesti liian korkea.


Meneillaan on muslimien paastokuukausi Ramadan, joka talla kertaa kestaa aika tarkalleen syyskuun alusta syyskuun loppuun. Moni Suomessa on ollut kauhuissaan kun olen sanonut, etta Albania on muslimimaa. Ilmeisesti he kuvittelevat, etta taalla kiihkomuslimit ja terroristit heiluvat kaduilla aseet kasissa. Itse asiassa taalla on hyvin rauhallisen ja turvallisen oloista eika muslimiuden lasnaoloa huomaa juuri muusta kuin moskeijoiden paljoudesta. Burkhaa taalla ei kayta kukaan ja hiuksensa huivilla (uskon takia) peittavia naisia on suunnilleen saman verran kuin Turussa.


Drenican serkku (20v) on mennyt naimisiin. Tyttoparka. Mies on komea kuin mika, mutta hanen komeudestaan ei nuorikko saa paljoa nauttia, silla tama tyoskentelee Kreikassa ja on kotona vain kuukauden vuodesta. Nuori vaimo joutuu heraamaan joka aamu kello viisi keittamaan kahvia appivanhemmille. Koko paiva on ankaraa tyontekoa. Kun vieraita tulee (ja heita kay tassa kulttuurissa paljon), niin tytto joutuu palvelemaan heita ja koko vierailun ajan seisomaan kadet yhteen liitettyina (kuin aariaa aloittavalla laulajattarella) jossain syrjemmassa valmiina toteuttamaan pienintakin toivomusta.


Kuljes keskusaukion poikki. Paikalla on valtava joukko ihmisia ja lukuisia TVn kuvausautoja. Saan kuulla, etta alkamassa on mielenosoitus paaministeria vastaan. Erinomaista! Toivottavasti hanen lapimata ja korruptoitunut aikakautensa alkaa vihdoin paattya. Valtaan han on kuulema paassyt ostetuilla aanilla ja tietysti valtakoneisto on taynna hanen yhta korruptoituneita ystaviaan. Toivottavasti tama on lopun alkua!

Kotona on kivaa

Illalla vetta alkaa taas tulla. Kylpyhuoneen seinassa on kraana aika matalalla, juuri sopivasti niin, etta siihen saa amparin alle. No, vesi valumaan ja sitten keittioon tiskaamaan. Kylpyhuoneesta kuuluu klonks. Menen katsomaan ja naen, etta kraana on lentanyt irti seinasta ja etta vetta suihkuaa valtavalla voimalla seinassa olevasta aukosta.


Paniikki. Yritan ruuvata kraanaa takaisin seinaan, mutta vesi roiskuu joka suuntaan ja olen hetkessa litimarka. Eika kraana suostu ruuvatumaan kiinni. Tamahan on kuin Ohukainen ja Paksukainen-elokuvista. Paikalta puuttuu vain Ohukainen, jota voisi syyttaa tasta katastrofista. Asettelen ampareita vesisuihkun alle, mutta ne tayttyvat hetkessa. Vesi alkaa tulvia kynnyksen yli eteiseen. Apuva!


Yritan tunkea pyyheliinaa tulpaksi. Ei onnistu, vesi tulee lapi. Yritan peukalollani tukkia veden tulon. Se auttaa vahan, mutta vesi suihkuaa jaakylmana kovalla voimalla ja tiedan, etta en jaksa paria minuuttia kauempaa. Mita tallaisissa tilanteissa tehdaan? Paksukainen kalauttaa Ohukaista paahan.. Ei toimi tassa tilanteessa. Rukoillaan? Veden tulo ei tyrehdy, mutta saan ajatuksen. Naapuriin. En usko, etta he voivat auttaa. Mutta ehka voivat tehda jotain.


Paukutan naapureitten ovenkolkutinta. Albanian kieleni ei riita selittamaan, etta "kraana lensi seinasta", mutta kun naapurin herttainen nuori aiti tulee ovelle ja nakee vetta valuvan olemukseni, niin hanelle riittaa kun sanon "Apua! Liikaa vetta!". Han hatistaa pikkulapsen hakemaan isoisan paikalle ja Huraa! ulkoseinassa kukkaruukkujen valissa on jonkinlainen paakatkaisija vedelle, mista han saa vedenpaisumuksen tyrehtymaan.



Isoisa saapuu ja tutkii tilanteen. Kraana on rikkoutunut. Pitaa ostaa uusi. Kiittelen heita avusta ja hoipun kuivailemaan itseani. Ei yhtaan tylsaa paivaa..

Maailmankansalaisia

Opettaminen koulussa, missa oppilaat edustavat 15 eri kansallisuutta, on uusi, mielenkiintoinen kokemus. 86 hengen joukkoon mahtuu tummahiuksisia korealaisia, punatukkaisia norjalaisia ja suomalaisia pellavapaita. Jo pelkastaan ruokatunnilla huomaa kultturien erilaisuuden, kun jotkut ottavat evaslaukuistaan esille kimbap-rullia (sushia muistuttava ruokalaji) ja toiset pizzapaloja.


Monella on ollut nuoresta iastaan huolimatta varikas ja mielenkiintoinen elama, ihan sen ensi hetkista lahtien. Kun tutustuin alussa oppilaisiin ja kyselin missa he ovat syntyneet (kysymykseen: mista olet kotoisin? on vaikeampi vastata, silla monet ovat asuneet lukuisissa maissa ennen tanne tuloaan,)eras poika kertoi syntyneensa turkkilaisella lentokentalla! Hanen aitinsa oli ollut lahetystyossa ja matkalla jonnekin aivan muualle, mutta synnytys oli yhtakkia kaynnistynyt kesken matkanteon ja kone oli joutunut tekemaan pakkolaskun lahimmalle lentokentalle.


Suurin osa oppilaista on siis lahetystyontekijoitten lapsia ja joukossa on muutama muu, joiden vanhemmat ovat jollain muulla ulkomaankomennuksella Albaniassa, mutta ovat halunneet laittaa lapsensa kristittyyn koluluun. Minuun tekee vaikutuksen voimakas yhteenkuukuvaisuuden tunne, tunne siita, etta ollaan samassa veneessa ja tunne siita, etta puhalletaan kaikki yhteen hiileen.

Kauneutta

Kayn Zaren kotona visiitilla. Kaikki passaavat ja hemmottelevat minua, kunka mukavaa! Ovat leiponeet ja paistaneet niita herkkuja, mista tietavat minun pitavan. Albanialaista vieraanvaraisuutta parhaimmillaan. Drenica tuo puutarhasta lautasellisen suoraan puusta poimittuja viikunoita. Niiden maku on sanoin kuvaamaton. Han tuo myos ison tertun omassa pihassa kasvaneita viinirypaleita. Viinikoynnos tuntuu vallanneen koko pihan. Kun olemme terassilla, niin se nayttaa muodostavan yhden seinan tilaan, jossa seisomme. Ihana, vihrea seina, jossa siella taalla on valtavia viinirypaleterttuja tummine, mehukkaine rypaleineen. Tallaisella hetkella Albaniassa olemisessa on puolensa!


Kohta alkavat kypsya sharon-hedelmat. Oliivit ovat jo melko isoja, mutta niiden aika tulee vasta marras-joulukuussa.


Kun illalla kavelen kotiin, kirkkaana hohtava kuu valaisee vuorenhuipun. On vaikea kuvitella mitaan ihmeellisempaa nakya. On kuin ylhaalla vuorella olisi salaperainen, lumottu maailma, jonne tavalliset kuolevaiset eivat paase, mutta jonne he saavat silloin talloin luoda silmayksen.

Sielta taalta

Rakastan kavella aamuisin toihin. Paiva on viela edessa pain ja taynna mahdollisuuksia. Kaupunki on jo aamuvarhain taynna elamaa, ihmiset kiiruhtavat toihinsa, katukaupustelijat levittavat tavaroitaan tien viereen. Kerjalaisnainen istuu vilttinsa paalla ja hanen vierellaan konttailee lampimasti puettu kerjalaisvauva.


Hyttyset ovat pureskelleet minut aivan palasiksi. Ne tuntuvat tietavan, etta olen allerginen niiden pistoille ja jarjestavat joka yo bileet kampassani. Yopoyta on taynna pulloja ja purnukoita niiden haatamiseksi, mutta mikaan ei tunnu auttavan. Kun olen suihkuttanut itseni paasta kantapaahan offilla, niin eikos yksi hyvakas loyda puolen neliosentin suojaamattoman alueen kasvoistani ja iskee siihen. Mika royhkeys! Viela unissanikin hamuilen poydalta "hyonteisten pistoihin" tarkoitettua ainetta. Onneksi kohta ilmat viilenevat ja paasen kutsumattomista vieraista.


Toivon, etta voisin ottaa tuhat kuvaa taalta ja nayttaa kuinka kauniisti albanialaiset naiset pukeutuvat. He ovat hoikkia ja siroja ja kaikki vaatteet nayttavat heidan yllaan hyvalta, taalla ei nae elintasomakkaroita pursuamassa vyotaronkauluksen yli. Ihmisilla on erehtymaton varisilma ja asusteet sointuvat vaatteisiin. Tama siis maassa, jossa palkat ovat pienet ja ulkomailta tuodut vaatteet ostetaan kaytettyina kadulta. Aamusella kaduilla nakee naisia, jotka ovat puketuneet tyylikkaasti kuin olisivat menossa lahetystoon cocktailkutsuille. Musta kotelomekko, tulipunaiset korkokengat ja tasmalleen saman varinen kasilaukku. Tunnen aina olevani kuin jostain toiselta planeetalta, kun tallustelen kadulla kaytannollisine asusteineni.

Valppain mielin muista sa aina..

Lahden bussilla toihin. Bussimatka kestaa 50 minuuttia. Kavellen paasen koululle 45 minuutissa. Syita bussin hitaaseen matkaan ovat muun muassa se, etta kuljettaja alkaa tapella jonkun matkustajaparan kanssa joka haluaa pois pysakilla ja se, etta bussi matelee kadulla eraan naisen takana, joka tyontaa kottikarrylla tomaatteja.


Aikaisemmin, kun en itse ajanut taalla autolla, liikenne vaikutti kaoottiselta ja pelottavalta. Nyt kun olen itse saanut auton alleni tunnen olevani liikenteessa kuin kala vedessa. Itse asiassa taalla ollaan paljon joustavampia kuin koto-Suomessa, missa ohittaminen ei onnistu, koska ohitettava painaa kaasua hampaat irvessa, tai kaistan vaihtaminen on lahes mahdotonta kun kukaan ei halua antaa tieta.


Jos taalla haluaa kaahailla kaistalta toiselle hurjaa vauhtia edes takaisin (siis en mina, tarkoitan nyt tietysti muita ajajia) niin sen voi tehda, tai jos haluaa jattaa autonsa ruuhka-aikaan vilkasliikenteiselle kadulle hatavilkut paalla, niin sekin onnistuu. Muut autoilijat vaistavat kohteliaasti kun tulen liikenneympyraan ja oikeastaan ainoa, mita pelkaan taalla liikenteessa, ovat vanhat miehet, jotka huojuvat polkupyoriensa kanssa keskella autokaistaa.


Bensiinin hinta on noin 1,2 euroa ja dieselin hinta on suunnilleen sama. Hinta ei ole kylla suhteessa paikallisiin palkkoihin, mutta suomalaisesta tuntuu sentaan hieman ilahduttavammalta kuin vastaava kotimainen.

Rohkean miehen kuolema

Kaikissa uutislahetyksissa jauhetaan yhta ja samaa asiaa. Albanialainen liikemies oli joutunut auto-onnetomuuteen syrjaisella tiella ja saanut surmansa. Viranomaiset vaittavat, etta kyseessa on ollut tapaturma. Kukaan taalla ei usko tahan teoriaan.


Kun maaliskuussa tapahtui ammusvaraston rajahdys, kavi ilmi asiaa tutkittaessa, etta asiaan liityi myos paljon muuta, muun muassa laittomia asekauppoja muihin maihin, suuressa mittakaavassa. Kyseinen liikemies oli paassyt selville naista kuvioista ja tuonut tietojaan ilmi. Niinpa teroria on se, etta hanet piti vaientaa.


On kauhistuttavaa ajatella, etta valtio eliminoi omia kansalaisiaan peittaakseen laittomia toimintojaan. Ja tulee mieleen: kuinka paljon tassa maassa tapahtuu asioita, joista tavalliset kansalaiset eivat ole tietoisia.

Keittiossa

Kotitoihin kuluu summattomasti aikaa. Illalla puoli kahdeksan maissa alkaa putkistosta kuulua lupaavaa korinaa. Vetta! Akkia tayttamaan kaikki amparit ja soikot! En osaa paattaa mita tekisin ensimmaiseksi, tiskit, pyykit vai suihku. Yritan tehda kaikkea kolmea yhta aikaa. Tiskit ja pyykit likoamaan ja suihkuun. Keittiosta tulee ainoastaan tulikuumaa vetta ja kylpyhuoneesta ainostaan kylmaa, niin etta juoksentelen edestakaisin amparin kanssa, etta saisin tehtya sopivan sekoituksen kuhunkin aktiviteettiin.


Yleensa saan pestya vain kaksi vadillista pyykkia, talla kertaa vesilaitoksella ollaan armeliaalla paalla ja saan riittavasti vetta kolmanteenkin. Eteisen nurkassa nokottaa pesukone, mutta kun kerran kokeilin sita, pyykit palautuivat niin haisevina, etta paatin turvautua vanhanaikaisiin metodeihin. Oma pesukoneeni on viela varastossa muitten tavaroitteni kanssa, yritan saada ne ensi viikolla siirrettya asuntooni.


Uuni joutaisi jo johonkin kodinkoneitten hautuumaalle. Vaikka vaannan aina nupin kaakkoon nayttamaan 250 astetta niin kun avaan uuninluukun sielta tulvahtaa lahinna lehman lammin henkays. Yritan paistaa piirakkaa tassa onnettomassa maksimilampotilassa tunnin ajan, mutta tekele jaa raa'aksi. Taytyy menna Felician luokse leipomaan.


Ja silti tunnen olevani maailman onnekkain ihminen kun minulla on oma kolo, missa juoksennella ampareitten kanssa edestakaisin ja leipoa uunissa raakoja piirakoita.

Back in Albania

En jaksaisi millaan kirjoittaa, olen ihan vasynyt, mutta kuitenkin olisi niin paljon kirjoitettavaa..

Elokuussa ajettiin Liisan (vanhimmainen) kanssa Suomesta Albaniaan, oli hyva, kun kerrankin oli mukana joku, joka luki karttaa. Auto on iankaikkisen vanha Mazda, jonka ostin 200 eurolla, mutta rukouksen voimalla se kuljetti meidat ja uskomattoman maaran tavaraa, tiukasti sullottuna, perille asti.

Saksaan ja Itavaltaan asti kylmaa ja sateista, Sloveniasta lahtien ja erityisesti Kroatiassa hirvea helle, joka on piinannut koko Balkania kesan ajan. 36 asteen lampotiloissa on tassa kiuutettu monta paivaa, vasta ensi viikolle on luvattu lampotilan putoavan alle 30.

Aloitin siis elokuussa tyot uudessa koulussa. Ihana koulu, ihana rehtori, ihanat tyotoverit. Muuta uutta varsinainen ensimmainen oma kamppa, rahjaiset kaksi huonetta ja minikokoinen keittosyvennys, mutta en tieda, milloin olisin viimeksi nauttinut jostain asunnosta nain paljon. Oma rauha! Veden tulo on saannostelty, sita tulee kello viidelta aamulla (jolloin en jaksa nousta suihkuun) ja pieni liraus iltasella, sen kaytan yleensa vaatteiden pesuun. Muina aikoina taytyy vain haista pahalle..


Lisaa myohemmin, ehka kun helteet helpottavat..