Bajram
Kavelin tana aamuna kouluun vasahtaneen aamuauringon punatessa vuorten huiput. Mietin kulkiessani, etta on sentaan etuoikeus nauttia palmuista ja oliivipuista tyomatkan varrella. Kaupungin ylapuolella kellui riippuliitaja, sellaisen systeemin kanssa, missa on potkuri, mainosti jotain uutiskanavaa. Ajattelin: miten mukava tyo, seilailla pitkin taivasta ja ihailla kaupungin vilinaa lintuperspektiivista.
Kun lahestyin keskusaukiota, huomasin, etta jotkut kaduista oli suljettu. Ja itse aukiolle saapuessani minua kohtasi vaikuttava naky. Satoja ihmisia polvistuneena rukousmatoilleen ja kumartamassa kohti Mekkaa. Aivan; Ramadan, paastokuukausi paattyi eilen ja tanaan on Bajram, suuri juhla, jolloin iloitaan ystavien kanssa ja nautitaan herkullisia ruokia.
Ihmettelin ensin, missa kaikki naiset ovat, mutta he olivat omalla alueellaan, tarkasti erillaan miehista. Yritin oikaista aidatun alueen halki, silla kello muistutti ajan kulumisesta. Siella poydat notkuivat: tuulihattuja, hunajaleivonnaisia, sokerisia pikkuleipia. Poytien takana seisoi nuoria miehia, tarjoilu ei ollut viela alkanut, mutta he alkoivat tayttaa kasiani herkuilla. Kun puhun heille englantia, yksi kysyi mista olen ja vastauksen kuultuaan alkaa selittaa selvalla suomen kielella, etta han on asunut Helsingissa kaksi vuotta!
Tuntemattomien ystavallisyydesta ilahtuneena jatkoin matkaani ja vahan ennen tyopaikalle tuloani ladoin kaikki leivonnaiset tien varressa istuvan kerjalaisnaisen ja hanen pienen poikansa kasiin. Saakoon hekin tulla osalliseksi yhteisesta juhlapaivasta!
Kun lahestyin keskusaukiota, huomasin, etta jotkut kaduista oli suljettu. Ja itse aukiolle saapuessani minua kohtasi vaikuttava naky. Satoja ihmisia polvistuneena rukousmatoilleen ja kumartamassa kohti Mekkaa. Aivan; Ramadan, paastokuukausi paattyi eilen ja tanaan on Bajram, suuri juhla, jolloin iloitaan ystavien kanssa ja nautitaan herkullisia ruokia.
Ihmettelin ensin, missa kaikki naiset ovat, mutta he olivat omalla alueellaan, tarkasti erillaan miehista. Yritin oikaista aidatun alueen halki, silla kello muistutti ajan kulumisesta. Siella poydat notkuivat: tuulihattuja, hunajaleivonnaisia, sokerisia pikkuleipia. Poytien takana seisoi nuoria miehia, tarjoilu ei ollut viela alkanut, mutta he alkoivat tayttaa kasiani herkuilla. Kun puhun heille englantia, yksi kysyi mista olen ja vastauksen kuultuaan alkaa selittaa selvalla suomen kielella, etta han on asunut Helsingissa kaksi vuotta!
Tuntemattomien ystavallisyydesta ilahtuneena jatkoin matkaani ja vahan ennen tyopaikalle tuloani ladoin kaikki leivonnaiset tien varressa istuvan kerjalaisnaisen ja hanen pienen poikansa kasiin. Saakoon hekin tulla osalliseksi yhteisesta juhlapaivasta!
posted by Anna at 8:13 AM
2 Comments:
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Terveisiä koti-Suomesta! Miehet ovat taas Lofotenilla 7 suomalaista ja 1 virolainen. Laittavat ikkunoita ja ovia paikoilleen ja rakennustyömaata talvikuntoon.
Kiitos hauskoista, innoittavista ja koskettavista bloggauksistasi. Lueskelen niitä mielelläni ja olen kuullut samansuuntaisia kommentteja muiltakin.
Me emme ole aikaisemmin tavanneet mutta tapasit mieheni Lofotenin matkalla. Eli, jos tunnet mieheni, niin melkein tunnet jo minutkin. hehee... hieno esittely vai....
siunausteraveisin PP
joo, sain juuri Norjasta sahkopostia, etta siella ovat olleet taas suomalaiset ahertamassa kirkon kimpussa ja kuulema hienoa jalkea on syntynyt. hyva, suomalaiset!
toivottavasti tavataan ensi kesana Suomessa, niin etta ei tarvitse mutkan kautta olla tuttuja :). ja kiitos kommentista. kun vain ehtisi useammin kirjoittaa blogia, mutta nyt kun olen "oikeissa" toissa, niin tyonteko pahasti hairitsee netissa olemista..
siunausta sinnekin!
Post a Comment
<< Home