Vihdoinkin!

Kesa! Kesa on vihdoinkin tullut! Ihanaa, ihanaa!
Helletta, auringonpaistetta, lampoa, IHANAA!

Tata Et Nae Suomessa

1.Moottoripyorailija ajaa yksisuuntaista katua vaaraan suuntaan

2.Moottoripyorailija ajaa ilman kyparaa yksisuuntaista katua vaaraan suuntaan

3.Moottoripyorailija ajaa ilman valoja ja kyparaa yksisuuntaista katua vaaraan suuntaan

4.Kymmenvuotias moottoripyorailija ajaa ilman valoja ja kyparaa yksisuuntaista katua vaaraan suuntaan

5.Mersun etuvalot loistavat pimeassa punaisina, sinisina ja valkoisina

6.Auto on koristeltu sinisin ledivaloin niin etta se vilkkuu kuin joulukuusi

7.Koululaiskuljetuksessa neljantoista hengen autoon on sullottu noin kolmekymmenta lasta, niin etta etupenkille tyonnettyjen paat litistyvat tilan puutteessa tuulilasia vasten

8.Mies kuljettaa vaimoa kotiin pyoran tarakalla

9.Hautaustoimston omistaja vie vaimonsa ruumisautolla ostoksille

10.Henkiloauto pysahtyy paastamaan jalankulkijan kadun yli vaikka talla on punaiset valot

Sadetta..

Voi ei enaa sadetta! Mihin tata vesimaaraa oikein tarvitaan?! Maa ei ime enaa vetta, kadut lainehtivat. Viemarit eivat enaa veda. Nooakin olisi jo kellunut vahemmalla vesimaaralla! Kaupungin halki virtaava kanaali on niin taynna vetta, etta se tulvii melkein kadulle asti. –Sanotaan aina, etta Englannissa sataa paljon. Englanti on Sahara verrattuna Albaniaan!! –Meidan pitaisi menna tutustumaan uuteen projektikohteeseen. Mutta alueen pormestari on soittanut ja sanonut, etta kylaan ei paase juuri nyt. Tulva on katkaissut ainoan tien alueelle.


Tulkki ei ilmesty pianotunnille. Han on sairaana. Myohemmin kyllakin hanen tyttarensa lipsauttaa, etta han on mennyt tapaamaan sisariaan. Saan aamupaivaksi eraan opettajan tulkkaamaan. Mutta iltapaivan olen omillani. No, onneksi viidesta oppilaasta paikalle ilmestyy ainoastaan yksi. Pidan ensimmaisen pianotuntini albaniaksi. Olen suunnattoman ylpea itsestani, vaikka suoritukseni ei pidakaan sisallaan juuri muuta kuin etta lasken yksi kaksi kolme nelja. Ja onneksi oppilas on niin alykas, etta han lukee ajatukseni silloin kun minulta loppuvat sanat. Mutta tasta se lahtee!

Miehet istuttavat ADRAn pihalle 40 puuta. Oliivipuita, aprikoosi, kirsikka, omena, kiivi. Neo vat viela taimia, mutta mitten ihmeellista voida katsella ikkunastaan pihalla kasvavia aprikoosipuita! Miehet peittelevat puitten juurelle isot kasat hevosenlantaa. Sita on tuotu kylasta minikokoisella “kuorma-autolla”, jotka taalla ovat erittain suosittuja. Autot tuodaan tanne Kiinasta ja ne ovat siita hauskoja, etta ne puhuvat kiinaa. Kun peruutusvaihde menee paalle, alkaa kuulua kiinankielista puhetta, karry ilmeisesti varoittelee jaamasta auton alle! Nailla kuorma-autoilla kuljetellaan taalla mita moninaisimpia tarvikkeita, lehmista alkaen. Ja ilmeisesti myos hevosenlantaa..

Mita tehda kun pullat ovat uunissa ja tulee sahkokatkos? Tiedan, etta uuni pysyy kuumana viela jonkin aikaa, mutta.. Kun vedan pellin uunista, pullat ovat kivikovia..

Aidin opetuksia

Olisi pitanyt uskoa aitia. Mutta leivonnaiset konditorian ikkunassa nayttivat niin herkullisilta. Eivatka ne maksaneet paljon mitaan. Mutta niiden sisalla oli jotain kreemin tapaista ja kuka tietaa kuinka kauan ne olivat siina olleet lampimassa.

Olen kavelemassa toiselle puolelle kaupunkia. Vatsaani kouristaa. Ryntaan lahimpaan pizzeriaan ja tytto osoittaa minulle WCn huoneen peralla. Sielta selvittyani alan kuumeisesti etsia apteekkia. Missa ovat nyt ne tuhat ja yksi apteekkia, jotka ovat yleensa kavelyreittini varrella?

Tuskan hiki kihoaa otsalle. Ei apteekkia, mutta seuraava huussi pitaisi loytya ja akkia. Santaan kahvilaan. Ei “nykyajan mukavuuksia”. Mita, eiko taalla tarvitsekaan anniskelupaikkojen yhteydessa olla saniteettitiloja? Ilmeisesti ei.

Apteekki, vihdoinkin! Voi ei, se on suljettu! Se ainoa liike, jonka ikina olen nahnyt tassa kaupungissa ikina olevan suljetun. –Olen melkein perilla ystavani luona. Viela vahan matkaa..Ei, vatsa kouristelee raivoisasti. Ryntaan rahjaiseen kuppilaan tuskanhiki otsallani. Kolme mustatakkista miesta tuijottaa minua kauhuissaan. “Toilet!”, huudan heille. He katsovat minua jarkyttyneina suu auki. “TOILET!!”. Lisaan volyymia varmemman vakuudeksi. Se ilmeisesti tehoaa, ja yksi miehista osoittaa ovea kuppilan nurkassa.

Huussi on niin pieni, etta tuskin mahdun sinne sisaan. Se on niin kutsuttu kyykkyvessa, eli vain reika lattiassa. Ei kasienpesuallasta, ei paperia, ei.. no, viis siita, onneksi edes joku paikka loytyi.

Kun vihdoin hingerran itseni ulos, miehet tuijottavat minua vielakin. Yksi heista kysyy minulta jotain huolestuneen nakoisena. En ymmarra sanaakaan, mutta olisi mielenkiintoista tietaa mita han sanoo. “Anteeksi, etta siella ei ollut vessapaperia”. Tai ehka “Mita, etko aiokaan ostaa mitaan, vaikka kaytit WCtamme”. No, en jaa ottamaan siita selvaa, hyvastelen pikaisesti ja poistun.

Apteekki, vihdoinkin, ja se on auki. Kyselen farmaseutilta puhuuko han englantia ja han vain pyorittelee silmiaan. Yritan aantaa sanan diarree mahdollisimman monella tavalla. Taputan tuskaisen nakoisena vatsaani (ei tuota mitaan vaikeuksia) ja naisen kasvoille syttyy vihdoin ymmarryksen loiste. Han kaivaa katkoistaan paketillisen Imodiumia. Siunattu Janssen-Cilag, joka on taman ihmeaineen tyrkkaissyt markkinoille ja niin monen matkavatsataudin taltuttanut!

Paatan taas muistaa pitaa laakkeen aina kasilaukussani. Ja mita se aiti oikein opettikaan; Matkoilla ei majoneeseja, ei kuorimattomia hedelmia, ei vetta kraanasta, ei.. Lisaan listaan viela kreemitaytteiset paakelsit, olkoot kuinka houkuttelevan nakoisia tahansa.

Juhlia

Talle sesongille tuntuu kasaantuneen ennatysmaara juhlia. Idea taalla on se, eta kun jokin uskonnollinen yhteiso viettaa omia juhliansa, niin kaikki muutkin ottavat tilaisuudesta vaarin ja pitavat vapaapaivan. On muslimien lampaan uhraamisen paiva, on “Ensimmainen kevatpaiva” (alunperin pakanallinen juhla, minulle kerrotaan) ja nyt sitten “Muhammedin vavyn syntymapaiva” 22.3. Viimeksimainittu on bektashien juhlapaiva, mutta vaikka he edustavat vain pienta osaa vaestosta, kaikki pitavat vapaata, myos kristityt.

Bektashit ovat eras mielenkiintoisimmista kulttuurillisista ja uskonnollisista ilmioista, joihin olen taalla tormannyt. Heidan uskontonsa on sekoitus muslimiuskoa, kristinuskoa ja mystiikkaa. Silla on kannattajia eniten taalla Albaniassa, missa sijaitsee heidan paamajansa, mutta muun muassa myos Yhdysvalloissa, Iranissa, Irakissa, Egyptissa jne.

Heidan uskontonsa mukaan ihmisesta tulee ensin myhyb, eli tavallinen “rivijasen”. Seuraava vaihe on tulla dervissiksi, mika jo edellyttaa naimattomuuslupauksen tekemista, sitten seuraava arvonimike on “isa”, joita on vain kourallinen ja sitten ylinna kaikista on “isoisa”, joka on koko lauman johtaja, ja joita on siis tietysti vain yksi.

Olen kuullut, etta bektasheilla on jotain salaisia menoja, joissa he viiltelevat itseaan, mutta kun tietamattomat ihmiset puhuvat niin paljon sellaista, mista he eivat ole viitsineet ottaa selvaa, niin en usko ihan nielematta tatakaan juttua. Se kasitys, mika minulla heista on, on etta he ovat hyvin rauhaa rakastavia ja suvaitsevaisia ihmisia.

Mene seuraamaan heidan juhlapaivansa viettoa. Vihrea-valkopukuiset, pitkapartaiset miehet ovat kuin Tuhannen ja yhden yon kuvituksesta. “Isoisa” pitaa puheen, han toivottaa Jumalan siunausta Albanian kansalle ja toivoo, etta kaikki maailman kansat voisivat elaa yhdessa rauhan lipun alla. Lapsista koottu lauluryhma laulaa liian monta laulua. “Vara-“ tai “apulaisisoisa” pitaa liian pitkan puheen ylistaen “sultan Alia”, joka on siis juhlinnan kohteena. Sitten tulee miesryhma upeissa kansallispuvuissaan. He laulavat kansanlauluja. Tata jaksaisin kuunnella vaikka kuinka, mutta he lopettavat valitettavan pian.

Lopuksi juhlarahvaalle jaetaan leivonnaisia ja suklaamakeisia ja tilaisuus on paattynyt.Yksi monista paikalla olleista TV-kameroista on kuvannut minuakin pitkaan ja hartaasti. Olenkohan mukana iltauutisten kuvituksessa..

Konkurs (=kilpailu)

Rami pyytaa minua laulukilpailuihin. No ei suinkaan osallistumaan, vaan seuraamaan. Han pitaa englannintunteja nuorille ja naista oppilaista eras kultakurkku on mukana joissakin karsinnoissa. Tilaisuus on lauantai-illalla kello yhdeksan. No, mikas siina, olen kiinnostunut nakemaan ja kokemaan taalla kaikkea mahdollista.

Saavun hyvissa ajoin paikalle ja huomaan tulleen TV-studioon. Ahaa, tama onkin siis joku televisio-ohjelma. Saan onnekseni melkein viimeisen istumapaikan. Rami tulee myohassa, han on laittanut tyton esiintymiskuntoon (Rami on meikki- ja hiustaiteilija, opettaja ja teologian opiskelija- monitoimimies siis!)

Ohjelma alkaa. “Meidan tyttomme” laulaa ensimmaisena. Jutun juoni on se, etta aiemmin on jo karsittu laulajia ja nyt he esiintyvat kaksittain jurylle, joka poimii heista toisen. Laulajia on 12, eli kuusi heista paasee jatkoon tanakin iltana. Tata karsintaa kestaa viela 11 viikkoa.

Ramin holhokki (Rami on myos tehnyt hanen esiintymispukunsa!) esiintyy epavarmasti, hanta jannittaa selvasti, mika ei tietenkaan ole ihme. Lisaksi miksaaja ei viela ole paassyt juoneen mukaan ja musiikki peittaa laulun. Mutta tytolla on hyva aani, jury on suosiollinen ja meidan tyttomme paasee jatkoon.

Laulajat ovat ialtaan ehka 12-15. Lauluvalinnat tuntuvat virkistavan erilaisilta verrattuina niihin, mita kotimaassa joutuu vastaavissa tilanteissa kuulemaan. Muutama laulaa tuttuja suosikkeja, joku Ricky Martinia, joku vanhan italialaisen hitin ja aivan hellyttava totinen morokolli laulaa albanialaisen laulun ja paasee suureksi ilokseni jatkoon. Sitten lavalle tulee 14-vuotias tytto (hanen nimensa on Juha, ihan totta..). Tytolla on valtava lavakarisma. Hanella ei ole mitaan pikkupimujen viettelyelkeita, han asettuu mikrofonin aareen niinkuin han ei olisi edes tietoinen yleisosta tai hanta piirittavista TV-kameroista.Juha laulaa “Black velvet” ja seka aani, etta tulkinta on niin uskomaton, etta luulisi kuuntelevansa laulajaa, jolla on vuosikausien elamankokemus. Tytto paasee jatkoon ilman muuta.

Laulujen valissa on ohjelmaa, hurjatempoisia popularisoituja kansantansseja, aikaisempien vuosien voittajien esityksia ja sympaattinen juontajaparikin puhkeaa valilla laulamaan.

Viela viimeinen pari. Tama on ehdoton suosikkini. Iloinen hohtavahampainen poika laulaa jonkin kansanlaulutyyppisen, jossa tuntuu selvasti itamainen vaikutus. Puhdas, kaunis kirkas aani ja mita mielettomia korukuvioita han laulaa! Parivaljakon ollessa tuomariston arvioitavana eran juryn jasenista pyytaa viela poikaa laulamaan patkan. Poika kajauttaa ilman saestysta akrobaattisesta laulunumerostaan viela muutaman tahdin ja yleiso puhkeaa raivoisiin aplodeihin.

Ohjelma paattyy ja menemme ulos onnittelemaan tyttoamme. Han ei tieda miten pain olisi, hanen suuri haaveensa oli paasta jatkoon. Jaamme toivomaan jatkossakin parasta ja laulunsavelmia hyraillen lahdemme kotiin.

Lisaa murusia

Lahden pankkiautomaatille nostamaan rahaa. Lahimmalle automaatille on puolen tunnin kavelymatka. Tai yksi automaatti on kylla lahempana, mutta se on ollut koko ajan pimeana. No, saavun koneelle ja yritan nostaa rahaa. Automaatti saikahtaa moisesta royhkeydesta niin, etta se sylkaisee korttini ulos (ei rahaa) ja sen jalkeen ruudulle ilmestyy teksti: Minua huolletaan parhaillaan.- Valehtelija! Lahden seuraavalle automaatille. Sama juttu: Sorry, I’m being serviced. No, ei kun seuraavalle koneelle. Sahkokatkos, kone pimeana. Seuraava automaatti, sama tulos. Saan kavella puolitoista tuntia ympari kaupungin keskustaa ennen kuin loydan pankkiautomaatin, joka armollisesti suostuu luovuttamaan minulle vahat rahani.

Helmisormus, kultasormus, kivisormus- valkosipuli! Toden totta: kultaliikkeen ikkunassa komeilee kimaltavien helyjen vieressa muhkea valkosipuli. Ihmiset ovat hyvin taikauskoisia taalla. Pahoja henkia yritetaan pitaa loitolla kaikin mahdollisin poppakonstein. Joku sanoikin, etta maan virallinen uskonto ei ole muslimiusko vaan taikausko.

Salskea nuori mies tulee esittaytymaan ja sanoo nimensa olevan Astrid. Kerron hanelle, etta hanella on ruotsalainen tyton nimi. Sepa ei hanta paljoa haittaa, han ei varmaan kovin monta ruotsalaista elamansa aikana tapaa. Mutta minusta tuntuu jotenkin perverssilta kutsua hanta Astridiksi. Hanen lempinimensakaan ei ole kovin paljon miehekkaampi, se on Titi..

Muuttolintuja, kymmenittain muutolintuparvia ja jokaisessa satoja lintuja. Tuhansittain lintuja on palaamassa kotiseuduilleen. Missahan ne ovat viettaneet talvensa, Afrikassa vai Lahi-Idassa..

Kaikkia laakkeita saa apteekeista ilman reseptia, aivan kaikkia, antibiooteista lahtien.-Kayn apteekissa, missa farmaseutti tuo oitis tarvitsemani laakkeet. “Made in France”, han lausuu voitonriemuisesti laittaessaan pakkauksen tiskille. Se on laadun tae. Tanne tuodaan kylla esimerkiksi Intiasta piraattilaakkeita, joita myydaan katukaupassa, mutta apteekkien myymat tuotteet ovat turvallisia.

Sahkot ovat totaalisesti poissa ADRAn rakennuksista (ja siis minunkin tiloistani) jo neljatta paivaa. Huoneeni on kylmempi kuin jaakaappi ja melkein yhta pimea. Ei lamminta vetta myoskaan, silla vesisailiossa vesi lampenee sahkolla. –Sahkolaitoksen vaki yrittaa taas oveluudella saada ihmiset maksamaan sahkolaskunsa ja yksi kiukkuinen suomalainen joutuu karsimaan tasta typeryydesta. Kukaan ei tieda milloin sahkot saadaan takaisin, silla nainen, joka hoitaa alueella naita asioita, on mennyt Elbasaniin tapaamaan sisartaan eika kukaan tieda milloin han tulee takaisin. Voi anna mun kaikki kestaa!!

Tasa-arvoa

Oi kallis Suomenmaa! En kaipaa saunaa, ruisleipaa enka salmiakkia, vaan tasa-arvoa, jonka olemassaoloa Suomessa tuskin huomaa. Olen pitanyt itsestaanselvyytena sita, etta jokaisen mielipide on neuvottelutilanteissa yhta arvokas sukupuolesta riippumatta ja yhtakkia tajuan, etta olen ollut erityisen onnekas saadessani elaa yhdessa niista harvoista mailman maista, joissa tasa-arvo on todella toteutunut.

Jotutuessani tyoskentelemaan kahden miehen kanssa, jotka olemmat tulevat taysin erilaisista, mutta molemmat patriarkaalisista kulttuureista (amerikkalainen& albanialainen), olen saanut huomata, etta naisen sana ei paljoa paina kun paatoksia tehdaan. Ei auta elamankokemus tai tietotaito, nainen huiskaistaan syrjaan kuin hairitseva karpanen, kun miehet keskustelevat. Koen laajan kirjon tunteita: voimattomuutta, kiukkua, turhautumista, henkista vasymysta. En voi kuvitellakaan, etta pystyisin muuttamaan asenteita, jotka taalla ovat syntyneet vuosisatojen aikana. Mutta en aio ainakaan sopeutua.

Keskustelen naisten kanssa kokemuksistani. He sanovat, etta muissa tyopaikoissa taalla on viela pahempaa. He kannustavat ja rohkaisevat minua ja sanovat: Taistele sina meidan puolestamme! Ole sina vahva meidankin puolestamme! Tuntuu kuin he tyontaisivat minut luotisateeseen ja katsoisivat puun takaa kun minut ammutaan seulaksi. Mutta ymmarran heita ja lupaan yrittaa parhaani. Vaikka sitten vain yksi kaikkien puolesta.

Morsiamia

Morsiuspukuliikkeen ikkunassa on vaaleansininen puku. No, mikas siina, kullakin kansalla omat mieltymyksensa. Sitten naen vaaleanpunaisen haapuvun. Taalla tunnutaan suosivan muitakin vareja kuin perinteista valkoista. Mutta kun olen nahnyt kaksi tummanpunaista pukua olen aivan vakuuttunut, etta taallakaan neidot eivat mene vihille tuollaisissa vareissa. Kysyn asiaa ja saan selvityksen.

Haat tapahtuvat taalla suunnilleen seuraavaa kaavaa noudattaen: Ensin mennaan maistraattiin, missa virallinen vihkiminen tapahtuu. Sen jalkeen aletaan jarjestaa haajuhlia, jotka yleensa kestavat kaksi paivaa. Lauantaina on “morsiamen haat”. Silloin morsian kutsuu kaikki ystavansa ja sukulaisensa: tyotoverit, serkut naapurit, naispuoliset sukulaiset. Juhlat saattavat alkaa kello kahdeksalta illalla ja kestaa kolmeen aamuyolla. Tassa tilaisuudessa ei ole miehia lasna. Sulhanen saattaa tulla sukulaisineen kaymaan pariksi tunniksi ja lahtee sitten pois.

Sunnuntaina on sitten “sulhasen haat”. Han vastaavasti juhlii omien ystaviensa kanssa silloin.- Nyt kun kaikki vanhatkin traditiot ovat muuttumassa, niin joskus taallakin saattaa jo olla haajuhlia, missa kaikkia ovat yhta aikaa lasna, mutta useimmiten haita vietetaan talla tavalla erillaan.- Morsian saattaa juhlien aikana vaihtaa useamman kerran pukua, ja niin saavat selityksensa poikkeuksellisen variset haapuvut liikkeitten ikkunassa.

Paiva Illyriassa

Taman kirjeen lahetin koululleni luettavaksi aamuhartaudessa:


Heraan aamuhamarissa. Raivohullu kukko mekastaa naapurissa lakahtyakseen. Ennen kuin avaan silmani, kuulostelen, kuuluuko lammittimen hurinaa. Kylla kuuluu, ihanaa, se tarkoittaa, etta nyt juuri ei ole sahkokatkosta ja etta huone on lammennyt sen verran, etta uskaltaa nousta sangysta.

Ei vetta tana aamuna. Siis ei suihkua. Lampsin jaakylmaan keittioon ja laitan patterin paalle. Kaarin hihani ryhtyakseni ruuanlaittoon, Kaarin ne alas, liian kylma. Yritan saada voipakettia pehmenemaan patterin paalla. Huoneen lampotila on alhaisempi kuin jaakaapin.

Menen ulos korjaamaan narulta pyykkeja. Ne tuoksuvat ihanalta: vuorilta puhaltava tuuli saa ne tuoksumaan appelsiineilta, ja rosmariinilta ja niihin on tarttunut paimenten sytyttamien nuotioiden heikko savun haju.

Lahden kavelemaan toimistolle. Silmiini sattuvat metrinkorkuiset kirjaimet laheisessa aidassa. Duam drita, suomeksi: me haluamme valoa. Silla ei talla kertaa ole mitaan syvallisempaa filosofista sanomaa, tarkoittaapahan vain, etta ihmiset ovat kyllastyneet jatkuviin sahkokatkoksiin.

Kuljen liikenteessa jo kuin alkuasukas konsanaan. Alussa Suomesta tulleesta nayttaa liikenne taalla kaoottiselta ja yleensa lyottaydyin jonkun mummon/lapsen/koiran mukaan uskaltaakseni ylittaa kadun. Mutta nykyisin kadun ylitys sujuu jo minultakin seuraavaan tapaan: Jalankulkijoilla on punainen valo, autoilla vihrea. Autot syoksyvat kohti neljan tai viiden kaistan leveydelta. Puikkelehdin autojen seassa kuolemaa halveksuen silmaripsenkaan varahtamatta ja kohta olen ylittanyt valtavaylan kuin aito albaani.

Mustalaispoika laskettaa taytta laukkaa pitkin paakatua valkoisella hevosellaan ilman satulaa tummat hiukset hulmuten. Mika taydellisen vapauden symboli. Koyha, mutta itsenainen ja ylpea vuosisataisesta historiastaan, vahan niinkuin Albaniakin.

Toimistolla tyoskentelen useamman projektin kanssa. Yhden on tarkoitus alkaa syksylla. Aikomus on jarjestaa koyhille vanhuksille mahdollisuus lampimaan ateriaan kerran paivassa. Elakkeet voivat olla jopa 10-30 euroa kuukaudessa. Se ei kovin pitkalle riita edes taalla. Yritamme saada rahoitusta talle projektille Suomesta.

Toinen, pienempi projekti, on saada syyskuussa Tiranaan ryhma laakareita ja sairaanhoitajia 10-12 paivaksi tekemaan terveystarkastuksia varattomalle vaestolle ja pitamaan heille yksinkertaisia luentoja terveydenhoidosta ja ravitsemuksesta. Toivon saavani tahankin Suomesta hyvan iskujoukon.

Valilla tuntuu kuin yrittaisi tyhjentaa valtamerta hiekkaamparilla. Tarpeita on Albaniassa niin paljon ja on vaikea tietaa, mika olisi se kaikista tarkein asia, se kaikista kiireellisin, mihin pitaisi ensin keskittaa huomio. Uskon, etta koulutuksen tarjoaminen on yksi ensisijaisista. Se tuo mukanaan aina hyvinvointia ja olojen kohentumista.

Usein, kun seison hiekkaamparini kanssa valtameren rannalla hieman neuvottomana, muistan Albert Schweitzerin sanat: ‘Se vaha, minka voimme tehda, on paljon.” Ja paatan tehda ainakin sen vahan, minka omalla kohdallani voin.

Tarkastan parhaillaan aikaisemmin kirjoittamaani kirjetta, kun yhtakkia kuuluu PLIM.
Minua vastapaata istuva sihteeri huutaa: Save it! Save it! Ja mina hitaana suomalaisena sanon :Tah? Sitten menevat sahkot. Onneksi kaikki kirjoittamani on tallennettu, niin etta en menettanyt tekstiani.

Lahden kirkolle, missa on ohjelmaa lapsille. He laulavat oppimiansa hengellisia lauluja ja saavat hieman virvokkeita. Otan ystavallisen ulkomaan tadin roolin ja menen juttelemaan suloiselle pienelle pallerolle, joka istuu eturivissa. Suloinen pallero nayttaa ulkomaan tadille keskaria ja ulkomaan tadin pasmat menevat hetkeksi sekaisin. Isommat pojat kuitenkin kurittavat palleroa ja rauha palaa maahan. Seurustelu jatkuu yleisen ilonpidon merkeissa ja mukana olevat isoaidit hymyilevat tyytyvaisina.

Albaniassa evankeliumin levittaminen on iso haaste taalla oleville kristityille. Vaestosta 70 prosenttia on muslimeja. Ihmiset ovat taikauskoisia ja maan oltua vuosikausia maailman ainoa virallinen ateistinen valtio monen on vielakin vaikea hyvaksya kristinuskon opetuksia. Kuitenkin usko on se, mika taallakin voisi tuoda toivoa ja lohtua monen ihmisen elamaan. Siksipa taalla olevat lahetystyontekijat jaksavat uskollisesti puurtaa epakiitollisella tyosarallaan.

On jo pimeaa, kun palaan asunnolleni. Kadut ovat yhtena mutavellina ja kaikki yrittavat loikkia pahimpien lammikoiden yli. Yhtakkia koko kaupunginosasta menevat sahkot. Kauppiaat kaivavat tottuneesti kynttilat myyntipoydille. Onnekkaimman menevat nykimaan varageneraattoreita kayntiin. On tunnelmallisen nakoista, kun joka puolella pimeassa illassa loistavat kynttilat lempeaa valoaan.

Valot eivat palaa koko iltana ja menen aikaisin nukkumaan. Illassa kaikuu laheisen moskeijan minareetista rukouskutsu. Ryomin neljan peiton alle lampimaan. Hyvaa yota tahdet, hyvaa yota enkelit, hyvaa yota kaikki rakkaat siella kaukana!

Murusia

Ihmiset ovat Albaniassa aina moitteettoman siististi pukeutuneita. Taalla ei nae roikkuvia verryttelyhousuja tai vatsamakkarat paljastavia paitoja. Naiset ovat huoliteltuja ehostuksineen ja tyylikkaine asuineen, miehilla pikkutakki paalla (ei tennissukkia..). Mikaan yksilollisen pukeutumiskulttuurin maa tama ei ole. Jokaisella nuorella naisella on tasmalleen samanlainen asu: lyhyt pieni toppatakki (musta tai valkoinen) ja jalassa mustat pitkat housut, joskus farkut, ja korkeakorkoiset muotisaappaat. Nuorilla miehilla on aarimmaisen siististi leikatut lyhyet hiukset, yllaan collegepusero ja pusakka, piraattimallistoa, useimmiten Diesel tai D&G, ja jalassa farkut. Tuntuu tutulta ja kotoisalta nahda joskus joku nuori nainen, jolla on lavistys tai nuori mies, jolla on pitkat hiukset ja bandi t-paita mutta tallaista tulee vastaan todella harvoin.

Herttainen naky katuvilinassa: vanha mies perkaa myytavaksi tarkoitettuja kaloja, tuolin alla istuu pieni kissa, joka onnellisena jyrsii perkaustahteita.

Albaniassa ei ole kirpputoreja tai kaytettyjen tavaroitten myymaloita, koko Albania on yhta kirpputoria. Kaytettyjen vaatteiden myynti on mustalaisten ensisijainen tulonlahde: he levittavat vaatekasat kadulle ja ihmiset kiirehtivat penkomaan niita loytaakseen parhaat paalta. Kun kysyn, mista he ostavat kaikki nama myymansa vaatteet, saan kuulla, etta he hankkivat niita Italiasta kilohintaan ja myyvat niita sitten usein 100 leken kappalehintaan (noin 80 snt). Vaatteet ovat ilmeisen hyvakuntoisia ja joukossa nayttaa olevan ilmeisen muodikkaitakin.

Jo kolmannet juhlat kolmen paivan aikana! Iloista yhdessaoloa, laulua, hauskanpitoa, hyvaa ruokaa, ohjelmaa. Samalle viikolle ovat sattuneet naisten&aitien paiva ja opettajien paiva. Opettajien paivana oppilaat kantavat opettajille lahjoja ja kukkia ja kouluilla on erityista ohjelmaa. Rudi kertoo, etta oppilaat rakastavat tata paivaa, koska silloin oppilailla on mahdollisuus osoittaa opettajille, kuinka kiitollisia he ovat siita tyosta, jota nama ovat heidan hyvakseen tehneet. Hmm, ottaisikohan tama idea tuulta siipiensa alle Suomessa..

Ruohikolla makaa valkoinen lammas tyynena ja rauhallisena. Kumarrun rapsuttamaan sen villavaa paata ja se sulkee silmansa selvastikin nauttien. Tajuan yhtakkia missa olemme: lihakaupan edessa. Elikko, jonka kanssa olen veljeillyt, on jonkun lounas. Taalla ei ruokaa sailytella pitkaan: leipa syodaan samana paivana kuin se on leivottu ja liha samana paivana kuin se on teurastettu. Aamulla niitylla, illalla jonkun ruokapoydassa. –Lammas on autuaan tietamaton kohtalostaan, ja jaa paistattelemaan paivaa kun jatkan matkaani.

Kuinka kasittamattoman ihanalta tuntuu yksi aurinkoinen paiva monen viikon sateitten jalkeen! Tuuli kay etelasta eika se ole lammin, mutta ainakin on paivanpaistetta. Vuorille on satanut uutta lunta, ja ne nayttavat uljailta huikaisevan sinista kevattaivasta vasten.

Ja taas yksi Hummer! Mista niita tanne oikein sikiaa! Olen nahnyt niita taalla Tiranassa enemman kuin koko muussa Euroopassa yhteensa.

Kuljen kadulla ja yhtakkia jostain kantautuu tuttu melodia: Wake me up when September ends. Musiikki kietoo minut kuin lampimaan peitteeseen ja vie hetkeksi johonkin tuttuun ja turvalliseen paikkaan. En ollut edes tajunnut, kuinka vasynyt olen ollut.- Musiikki haipyy kuuluvista ja palaan takaisin todellisuuteen.

Suomi-kuvaa kirkastamassa

En tieda mika riivaaja minuun aina menee, kun tulee puhe Suomesta. Ensin rehvastelen naispresidentillamme, erinomaisella sosiaaliturvallamme ja korkealla koulutustasollamme. Sitten vaajaamatta joku kysyy: Eikos teilla ole kovin kylma siella? Tassa vaiheessa saan vetta myllyyni. Pakkasta on vahintaan 30 astetta ja lunta metrin tai pari. Ihmiset kayvat uimassa jaan keskella avannoissa ihan ilokseen (ja ikaankuin minakaan ikina olisin avannossa uinut) tai vahintaan kieriskelevat lumihangessa ALASTI (kauhun kiljahduksia). Sata-asteisessa saunassa istutaan (epauskoisia ilmeita) ja hakataan vieressa istuvaa oksilla (hahhah).

Talvella aurinko ei nouse muutamaan kuukauteen ja kesalla se paistaa yota paivaa (tama alkaa jo olla liian paksua nieltavaksi). Ihmiset syovat poronlihaa ( no ei kai!)ja verimakkaraa (heikkohermoisimmat alkavat voida pahoin..).

Viimein lyon poytaan valttikorttini: Nokia on Suomesta (taalla useimmilla on Nokian kannykat). Nyt kaikki huomaavat, etta puhun palturia. Nokiahan on Kiinasta- eipas kun Englannista. Olen varmaan keksinyt muutkin jutut omasta paastani hauskuuttaakseni lahimmaisiani.

Ehka minun pitaisi keskittya ensisijaisesti siihen, etta saisin Suomen sijoitettua maailmankartalla oikeaan paikkaan, eraan pienen oppilaani mielesta Suomi sijaitsee Vali-Amerikassa..

Musiikin riemua

Minulla on 14 piano-oppilasta, ialtaan 7 ja 24 valilta. Kukaan heista ei ole aikaisemmin soittanut pianoa. Itse asiassa erittain harvat taalla yleensa paasevat soittotunneille; vain ne harvat onnekkaat, jotka paasevat musiikkikouluun (lukio) tai ne, joiden vanhemmilla on runsaasti rahaa.

Koko soittotunti-kasite on vieras oppilailleni, heilla ei ole edes ketaan kavereita, jotka kavisivat tunneilla. Jos Danielia ei huvita tulla torstaina tunnille, han ilmaantuu paikalle perjantaina ja kuvittelee, etta saa opetusta silloin. Kenellekaan ei tule mieleenkaan ilmoittaa opettajalle jos he ovat poissa sairauden tai jonkin muun syyn takia.

Harjoittelemme tunnilla kappaleita nuoteista.Oppilaat unohtavat ne minne sattuu ja jos vaikka joku muistaisi ottaa nuotit mukaansa kotiin niin yksikaan ei ole viela muistanut tuoda niita seuraavalle tunnille mukaansa, niin etta nakisin mita he ovat oppineet.

Kenellakaan ei ole pianoa kotona eika mitaan muutakaan soittopelia (eika minullakaan ole kaytossani pianoa opettaessani, ainoastaan keyboard). Oppilaille on sentahden annettu harjoitusajat, niin etta he paasevat harjoittelemaan ADRAn keyboardilla. He eivat tule harjoittelemaan.

Oppilas tulee tunnille. Han ei tule seuraavalla kerralla. Han ei ollutkaan pyytanyt vanhemmiltaan lupaa kayda tunneilla. Oppilas tulee tunnille. Han ei tule enaa seuraavalla kerralla. Hanen koulunumeronsa ovat alkaneet laskea ja vanhemmat ovat ilmoittaneet, etta ei mitaan ylimaaraisia harrastuksia enaa. Oppilas tulee tunnille. Han ei tule enaa seuraavalla kerralla. Ei mitaan ilmoitusta siita, miksi.

Pidan tuntia. Kaikki sujuu erinomaisesti. Kaikki ovat saapuneet paikalle ajoissa.Yhtakkia ZUP! sahkot menevat. Koska keyboardissa ei ole pattereita ja koska ilman sahkolammitinta huone muuttuu hyvin pian hyytavan kylmaksi, lopetamme opetuksen. Seuraavana paivana: sama juttu. Sitten: koko viikon sahkot poissa aivan yhtajaksoisesti. Se on jo melko harvinaista ja kyselen mika siihen on syyna. Koko kaupunginosasta on katkaistu sahkot, koska monet ihmiset eivat ole maksaneet sahkolaskuaan (ei ole mitaan keinoa rankaista ainoastaan syyllisia) ja niinpa sahkolaitos kokeilee ovelaa temppua: jos kaikilta ihmisilta katkaistaan sahkot, niin ehka ne, jotka ovat maksaneet, patistavat niita jotka eivat ole maksaneet. Ovela juoni ei onnistu ja sahkot pysyvat poissa.

Olen saanut tulkin mukaan opetukseen, han on eraan oppilaan aiti, erittain mukava nuori nainen. Hanella ei vain ole hajuakaan siita miten tulkkaamisen pitaisi sujua.
Puhun oppilaalle ja nainen kuuntelee minua lumoutuneena. Sanon, voisitko nyt kaantaa taman. Han heraa lumouksesta ja alkaa puhua oppilaalle. He alkavat kayda pitkaa keskustelua jostain asiasta. Sanon: voitko tulkata minulle, mita oppilas sanoo. Nainen nayttaa hammastyneelta, etta rupean hanelta sellaista kyselemaan, mutta saan hanesta viimein ulos jonkinlaisen kaannoksen. Tama toistuu uudestaan ja uudestaan.

Nainen innostuu soitonopetuksesta niin, etta han ottaa kohta ohjat kasiinsa. Kun han on parilla tunnilla oppinut, mita seuraavaksi tapahtuu, han alkaa itse opettaa oppilaita ja selostaa, mita tehdaan. Sanon: ala puhu oppilaalle mitaan sellaista mita en ole sanonut. Han on vilpittoman hammastynyt etta taas vaadin tallaisia asioita, mutta muistaa ainakin hetken aikaa, mien piti toimia. Olen aivan uupunut kaikesta tasta ponnistelusta.

Menen kaymaan pihalla. Pienet piano-oppilaani kiljuvat riemusta: Anna!! Kaikki keraantyvat ymparilleni, kaikilla on asiaa. Eri nayttaa, kuinka han on laittanut hienosti nuottinsa muovitaskuun suojaksi sateelta.Han on tulossa harjoittelemaan. Ardit sanoo, etta pianonsoitto on hanesta kovin vaikeaa, mutta etta han todella haluaisi oppia.Kaikki nauravat ja puhuvat yhteen aaneen. He ovat hellyyttavia. Ehka jaksan kuitenkin, sittenkin..