Friday, September 19, 2008

Maailmankansalaisia

Opettaminen koulussa, missa oppilaat edustavat 15 eri kansallisuutta, on uusi, mielenkiintoinen kokemus. 86 hengen joukkoon mahtuu tummahiuksisia korealaisia, punatukkaisia norjalaisia ja suomalaisia pellavapaita. Jo pelkastaan ruokatunnilla huomaa kultturien erilaisuuden, kun jotkut ottavat evaslaukuistaan esille kimbap-rullia (sushia muistuttava ruokalaji) ja toiset pizzapaloja.


Monella on ollut nuoresta iastaan huolimatta varikas ja mielenkiintoinen elama, ihan sen ensi hetkista lahtien. Kun tutustuin alussa oppilaisiin ja kyselin missa he ovat syntyneet (kysymykseen: mista olet kotoisin? on vaikeampi vastata, silla monet ovat asuneet lukuisissa maissa ennen tanne tuloaan,)eras poika kertoi syntyneensa turkkilaisella lentokentalla! Hanen aitinsa oli ollut lahetystyossa ja matkalla jonnekin aivan muualle, mutta synnytys oli yhtakkia kaynnistynyt kesken matkanteon ja kone oli joutunut tekemaan pakkolaskun lahimmalle lentokentalle.


Suurin osa oppilaista on siis lahetystyontekijoitten lapsia ja joukossa on muutama muu, joiden vanhemmat ovat jollain muulla ulkomaankomennuksella Albaniassa, mutta ovat halunneet laittaa lapsensa kristittyyn koluluun. Minuun tekee vaikutuksen voimakas yhteenkuukuvaisuuden tunne, tunne siita, etta ollaan samassa veneessa ja tunne siita, etta puhalletaan kaikki yhteen hiileen.

2 Comments:

Blogger Maikku&Mike said...

Moikka! Lueskelin tässä kuulumisia ja halusin kertoa että olet ajatuksissa ja rukouksissa.

2:05 PM  
Blogger Anna said...

kiitos, kiitos!!!

5:33 AM  

Post a Comment

<< Home