Friday, February 13, 2009

God's supplies

Tanssiskelen taalla taas muutaman ilotanssin, ainakin hengessani, huono polveni ei mahdollista kovin voimallista hyppelya. Mutta olen enemman kuin onnellinen kun kavi ilmi, etta saamme aloitettua toisen soup kitchenin eli ruokalan vahavaraisille viela tana kevaana. Ensimmainen on kaupungin ulkopuolella kylassa, toinen aukeaa Tiranassa koyhalla asuinalueella, jossa on tyottomyytta ja monilapsisia perheita.


Samana paivana kun olin menossa ensimmaiseen kokoukseen, missa suunnittelimme uutta toimintaa, olin vahan apealla mielella. Jo jonkun aikaa oli ollut melko tuskallista saada varoja ensimmaisenkaan ruokalan pyorittamiseen, ja nyt tuntui alyttomalta aloittaa toisen toimintaa, kun siihen oli viela vahemman tiedossa varoja. Mutta ajattelin, etta jos ihmiset aina pelaavat varman paalle, kukaan ei ikina aloita mitaan uutta.


Sitten samana paivana sain taysin yllattavalta taholta 200 euroa, jolla sain kaikki eraantyneet maksut maksettua. Tama oli minulle uskon vahvistus ja koin sen merkkina siita, etta eteenpain vain. Kun istuimme yhdessa suunnittelemassa toimintaa, ja huokasin, etta pitaa sitten ostaa kaikki lautaset, lasit, aterimet ja muut, niin joku paikalla olevista mainitsi, etta oli juuri kaynyt edellisena paivana Hope for the Albania-jarjeston varastossa, ja etta saisimme kaikki nama tarvikkeet sielta. Huraa! Lisaa vihreaa valoa!


Poistuessani suunnittelukokouksestamme tunsin kasittamattoman suurta iloa. Muistin Hudson Taylorin sanat: "God's work, done in God's way, will never lack God's supplies".

0 Comments:

Post a Comment

<< Home