Tasa-arvoa

Oi kallis Suomenmaa! En kaipaa saunaa, ruisleipaa enka salmiakkia, vaan tasa-arvoa, jonka olemassaoloa Suomessa tuskin huomaa. Olen pitanyt itsestaanselvyytena sita, etta jokaisen mielipide on neuvottelutilanteissa yhta arvokas sukupuolesta riippumatta ja yhtakkia tajuan, etta olen ollut erityisen onnekas saadessani elaa yhdessa niista harvoista mailman maista, joissa tasa-arvo on todella toteutunut.

Jotutuessani tyoskentelemaan kahden miehen kanssa, jotka olemmat tulevat taysin erilaisista, mutta molemmat patriarkaalisista kulttuureista (amerikkalainen& albanialainen), olen saanut huomata, etta naisen sana ei paljoa paina kun paatoksia tehdaan. Ei auta elamankokemus tai tietotaito, nainen huiskaistaan syrjaan kuin hairitseva karpanen, kun miehet keskustelevat. Koen laajan kirjon tunteita: voimattomuutta, kiukkua, turhautumista, henkista vasymysta. En voi kuvitellakaan, etta pystyisin muuttamaan asenteita, jotka taalla ovat syntyneet vuosisatojen aikana. Mutta en aio ainakaan sopeutua.

Keskustelen naisten kanssa kokemuksistani. He sanovat, etta muissa tyopaikoissa taalla on viela pahempaa. He kannustavat ja rohkaisevat minua ja sanovat: Taistele sina meidan puolestamme! Ole sina vahva meidankin puolestamme! Tuntuu kuin he tyontaisivat minut luotisateeseen ja katsoisivat puun takaa kun minut ammutaan seulaksi. Mutta ymmarran heita ja lupaan yrittaa parhaani. Vaikka sitten vain yksi kaikkien puolesta.