Murusia

Ihmiset ovat Albaniassa aina moitteettoman siististi pukeutuneita. Taalla ei nae roikkuvia verryttelyhousuja tai vatsamakkarat paljastavia paitoja. Naiset ovat huoliteltuja ehostuksineen ja tyylikkaine asuineen, miehilla pikkutakki paalla (ei tennissukkia..). Mikaan yksilollisen pukeutumiskulttuurin maa tama ei ole. Jokaisella nuorella naisella on tasmalleen samanlainen asu: lyhyt pieni toppatakki (musta tai valkoinen) ja jalassa mustat pitkat housut, joskus farkut, ja korkeakorkoiset muotisaappaat. Nuorilla miehilla on aarimmaisen siististi leikatut lyhyet hiukset, yllaan collegepusero ja pusakka, piraattimallistoa, useimmiten Diesel tai D&G, ja jalassa farkut. Tuntuu tutulta ja kotoisalta nahda joskus joku nuori nainen, jolla on lavistys tai nuori mies, jolla on pitkat hiukset ja bandi t-paita mutta tallaista tulee vastaan todella harvoin.

Herttainen naky katuvilinassa: vanha mies perkaa myytavaksi tarkoitettuja kaloja, tuolin alla istuu pieni kissa, joka onnellisena jyrsii perkaustahteita.

Albaniassa ei ole kirpputoreja tai kaytettyjen tavaroitten myymaloita, koko Albania on yhta kirpputoria. Kaytettyjen vaatteiden myynti on mustalaisten ensisijainen tulonlahde: he levittavat vaatekasat kadulle ja ihmiset kiirehtivat penkomaan niita loytaakseen parhaat paalta. Kun kysyn, mista he ostavat kaikki nama myymansa vaatteet, saan kuulla, etta he hankkivat niita Italiasta kilohintaan ja myyvat niita sitten usein 100 leken kappalehintaan (noin 80 snt). Vaatteet ovat ilmeisen hyvakuntoisia ja joukossa nayttaa olevan ilmeisen muodikkaitakin.

Jo kolmannet juhlat kolmen paivan aikana! Iloista yhdessaoloa, laulua, hauskanpitoa, hyvaa ruokaa, ohjelmaa. Samalle viikolle ovat sattuneet naisten&aitien paiva ja opettajien paiva. Opettajien paivana oppilaat kantavat opettajille lahjoja ja kukkia ja kouluilla on erityista ohjelmaa. Rudi kertoo, etta oppilaat rakastavat tata paivaa, koska silloin oppilailla on mahdollisuus osoittaa opettajille, kuinka kiitollisia he ovat siita tyosta, jota nama ovat heidan hyvakseen tehneet. Hmm, ottaisikohan tama idea tuulta siipiensa alle Suomessa..

Ruohikolla makaa valkoinen lammas tyynena ja rauhallisena. Kumarrun rapsuttamaan sen villavaa paata ja se sulkee silmansa selvastikin nauttien. Tajuan yhtakkia missa olemme: lihakaupan edessa. Elikko, jonka kanssa olen veljeillyt, on jonkun lounas. Taalla ei ruokaa sailytella pitkaan: leipa syodaan samana paivana kuin se on leivottu ja liha samana paivana kuin se on teurastettu. Aamulla niitylla, illalla jonkun ruokapoydassa. –Lammas on autuaan tietamaton kohtalostaan, ja jaa paistattelemaan paivaa kun jatkan matkaani.

Kuinka kasittamattoman ihanalta tuntuu yksi aurinkoinen paiva monen viikon sateitten jalkeen! Tuuli kay etelasta eika se ole lammin, mutta ainakin on paivanpaistetta. Vuorille on satanut uutta lunta, ja ne nayttavat uljailta huikaisevan sinista kevattaivasta vasten.

Ja taas yksi Hummer! Mista niita tanne oikein sikiaa! Olen nahnyt niita taalla Tiranassa enemman kuin koko muussa Euroopassa yhteensa.

Kuljen kadulla ja yhtakkia jostain kantautuu tuttu melodia: Wake me up when September ends. Musiikki kietoo minut kuin lampimaan peitteeseen ja vie hetkeksi johonkin tuttuun ja turvalliseen paikkaan. En ollut edes tajunnut, kuinka vasynyt olen ollut.- Musiikki haipyy kuuluvista ja palaan takaisin todellisuuteen.