Paiva Illyriassa
Taman kirjeen lahetin koululleni luettavaksi aamuhartaudessa:
Heraan aamuhamarissa. Raivohullu kukko mekastaa naapurissa lakahtyakseen. Ennen kuin avaan silmani, kuulostelen, kuuluuko lammittimen hurinaa. Kylla kuuluu, ihanaa, se tarkoittaa, etta nyt juuri ei ole sahkokatkosta ja etta huone on lammennyt sen verran, etta uskaltaa nousta sangysta.
Ei vetta tana aamuna. Siis ei suihkua. Lampsin jaakylmaan keittioon ja laitan patterin paalle. Kaarin hihani ryhtyakseni ruuanlaittoon, Kaarin ne alas, liian kylma. Yritan saada voipakettia pehmenemaan patterin paalla. Huoneen lampotila on alhaisempi kuin jaakaapin.
Menen ulos korjaamaan narulta pyykkeja. Ne tuoksuvat ihanalta: vuorilta puhaltava tuuli saa ne tuoksumaan appelsiineilta, ja rosmariinilta ja niihin on tarttunut paimenten sytyttamien nuotioiden heikko savun haju.
Lahden kavelemaan toimistolle. Silmiini sattuvat metrinkorkuiset kirjaimet laheisessa aidassa. Duam drita, suomeksi: me haluamme valoa. Silla ei talla kertaa ole mitaan syvallisempaa filosofista sanomaa, tarkoittaapahan vain, etta ihmiset ovat kyllastyneet jatkuviin sahkokatkoksiin.
Kuljen liikenteessa jo kuin alkuasukas konsanaan. Alussa Suomesta tulleesta nayttaa liikenne taalla kaoottiselta ja yleensa lyottaydyin jonkun mummon/lapsen/koiran mukaan uskaltaakseni ylittaa kadun. Mutta nykyisin kadun ylitys sujuu jo minultakin seuraavaan tapaan: Jalankulkijoilla on punainen valo, autoilla vihrea. Autot syoksyvat kohti neljan tai viiden kaistan leveydelta. Puikkelehdin autojen seassa kuolemaa halveksuen silmaripsenkaan varahtamatta ja kohta olen ylittanyt valtavaylan kuin aito albaani.
Mustalaispoika laskettaa taytta laukkaa pitkin paakatua valkoisella hevosellaan ilman satulaa tummat hiukset hulmuten. Mika taydellisen vapauden symboli. Koyha, mutta itsenainen ja ylpea vuosisataisesta historiastaan, vahan niinkuin Albaniakin.
Toimistolla tyoskentelen useamman projektin kanssa. Yhden on tarkoitus alkaa syksylla. Aikomus on jarjestaa koyhille vanhuksille mahdollisuus lampimaan ateriaan kerran paivassa. Elakkeet voivat olla jopa 10-30 euroa kuukaudessa. Se ei kovin pitkalle riita edes taalla. Yritamme saada rahoitusta talle projektille Suomesta.
Toinen, pienempi projekti, on saada syyskuussa Tiranaan ryhma laakareita ja sairaanhoitajia 10-12 paivaksi tekemaan terveystarkastuksia varattomalle vaestolle ja pitamaan heille yksinkertaisia luentoja terveydenhoidosta ja ravitsemuksesta. Toivon saavani tahankin Suomesta hyvan iskujoukon.
Valilla tuntuu kuin yrittaisi tyhjentaa valtamerta hiekkaamparilla. Tarpeita on Albaniassa niin paljon ja on vaikea tietaa, mika olisi se kaikista tarkein asia, se kaikista kiireellisin, mihin pitaisi ensin keskittaa huomio. Uskon, etta koulutuksen tarjoaminen on yksi ensisijaisista. Se tuo mukanaan aina hyvinvointia ja olojen kohentumista.
Usein, kun seison hiekkaamparini kanssa valtameren rannalla hieman neuvottomana, muistan Albert Schweitzerin sanat: ‘Se vaha, minka voimme tehda, on paljon.” Ja paatan tehda ainakin sen vahan, minka omalla kohdallani voin.
Tarkastan parhaillaan aikaisemmin kirjoittamaani kirjetta, kun yhtakkia kuuluu PLIM.
Minua vastapaata istuva sihteeri huutaa: Save it! Save it! Ja mina hitaana suomalaisena sanon :Tah? Sitten menevat sahkot. Onneksi kaikki kirjoittamani on tallennettu, niin etta en menettanyt tekstiani.
Lahden kirkolle, missa on ohjelmaa lapsille. He laulavat oppimiansa hengellisia lauluja ja saavat hieman virvokkeita. Otan ystavallisen ulkomaan tadin roolin ja menen juttelemaan suloiselle pienelle pallerolle, joka istuu eturivissa. Suloinen pallero nayttaa ulkomaan tadille keskaria ja ulkomaan tadin pasmat menevat hetkeksi sekaisin. Isommat pojat kuitenkin kurittavat palleroa ja rauha palaa maahan. Seurustelu jatkuu yleisen ilonpidon merkeissa ja mukana olevat isoaidit hymyilevat tyytyvaisina.
Albaniassa evankeliumin levittaminen on iso haaste taalla oleville kristityille. Vaestosta 70 prosenttia on muslimeja. Ihmiset ovat taikauskoisia ja maan oltua vuosikausia maailman ainoa virallinen ateistinen valtio monen on vielakin vaikea hyvaksya kristinuskon opetuksia. Kuitenkin usko on se, mika taallakin voisi tuoda toivoa ja lohtua monen ihmisen elamaan. Siksipa taalla olevat lahetystyontekijat jaksavat uskollisesti puurtaa epakiitollisella tyosarallaan.
On jo pimeaa, kun palaan asunnolleni. Kadut ovat yhtena mutavellina ja kaikki yrittavat loikkia pahimpien lammikoiden yli. Yhtakkia koko kaupunginosasta menevat sahkot. Kauppiaat kaivavat tottuneesti kynttilat myyntipoydille. Onnekkaimman menevat nykimaan varageneraattoreita kayntiin. On tunnelmallisen nakoista, kun joka puolella pimeassa illassa loistavat kynttilat lempeaa valoaan.
Valot eivat palaa koko iltana ja menen aikaisin nukkumaan. Illassa kaikuu laheisen moskeijan minareetista rukouskutsu. Ryomin neljan peiton alle lampimaan. Hyvaa yota tahdet, hyvaa yota enkelit, hyvaa yota kaikki rakkaat siella kaukana!
Heraan aamuhamarissa. Raivohullu kukko mekastaa naapurissa lakahtyakseen. Ennen kuin avaan silmani, kuulostelen, kuuluuko lammittimen hurinaa. Kylla kuuluu, ihanaa, se tarkoittaa, etta nyt juuri ei ole sahkokatkosta ja etta huone on lammennyt sen verran, etta uskaltaa nousta sangysta.
Ei vetta tana aamuna. Siis ei suihkua. Lampsin jaakylmaan keittioon ja laitan patterin paalle. Kaarin hihani ryhtyakseni ruuanlaittoon, Kaarin ne alas, liian kylma. Yritan saada voipakettia pehmenemaan patterin paalla. Huoneen lampotila on alhaisempi kuin jaakaapin.
Menen ulos korjaamaan narulta pyykkeja. Ne tuoksuvat ihanalta: vuorilta puhaltava tuuli saa ne tuoksumaan appelsiineilta, ja rosmariinilta ja niihin on tarttunut paimenten sytyttamien nuotioiden heikko savun haju.
Lahden kavelemaan toimistolle. Silmiini sattuvat metrinkorkuiset kirjaimet laheisessa aidassa. Duam drita, suomeksi: me haluamme valoa. Silla ei talla kertaa ole mitaan syvallisempaa filosofista sanomaa, tarkoittaapahan vain, etta ihmiset ovat kyllastyneet jatkuviin sahkokatkoksiin.
Kuljen liikenteessa jo kuin alkuasukas konsanaan. Alussa Suomesta tulleesta nayttaa liikenne taalla kaoottiselta ja yleensa lyottaydyin jonkun mummon/lapsen/koiran mukaan uskaltaakseni ylittaa kadun. Mutta nykyisin kadun ylitys sujuu jo minultakin seuraavaan tapaan: Jalankulkijoilla on punainen valo, autoilla vihrea. Autot syoksyvat kohti neljan tai viiden kaistan leveydelta. Puikkelehdin autojen seassa kuolemaa halveksuen silmaripsenkaan varahtamatta ja kohta olen ylittanyt valtavaylan kuin aito albaani.
Mustalaispoika laskettaa taytta laukkaa pitkin paakatua valkoisella hevosellaan ilman satulaa tummat hiukset hulmuten. Mika taydellisen vapauden symboli. Koyha, mutta itsenainen ja ylpea vuosisataisesta historiastaan, vahan niinkuin Albaniakin.
Toimistolla tyoskentelen useamman projektin kanssa. Yhden on tarkoitus alkaa syksylla. Aikomus on jarjestaa koyhille vanhuksille mahdollisuus lampimaan ateriaan kerran paivassa. Elakkeet voivat olla jopa 10-30 euroa kuukaudessa. Se ei kovin pitkalle riita edes taalla. Yritamme saada rahoitusta talle projektille Suomesta.
Toinen, pienempi projekti, on saada syyskuussa Tiranaan ryhma laakareita ja sairaanhoitajia 10-12 paivaksi tekemaan terveystarkastuksia varattomalle vaestolle ja pitamaan heille yksinkertaisia luentoja terveydenhoidosta ja ravitsemuksesta. Toivon saavani tahankin Suomesta hyvan iskujoukon.
Valilla tuntuu kuin yrittaisi tyhjentaa valtamerta hiekkaamparilla. Tarpeita on Albaniassa niin paljon ja on vaikea tietaa, mika olisi se kaikista tarkein asia, se kaikista kiireellisin, mihin pitaisi ensin keskittaa huomio. Uskon, etta koulutuksen tarjoaminen on yksi ensisijaisista. Se tuo mukanaan aina hyvinvointia ja olojen kohentumista.
Usein, kun seison hiekkaamparini kanssa valtameren rannalla hieman neuvottomana, muistan Albert Schweitzerin sanat: ‘Se vaha, minka voimme tehda, on paljon.” Ja paatan tehda ainakin sen vahan, minka omalla kohdallani voin.
Tarkastan parhaillaan aikaisemmin kirjoittamaani kirjetta, kun yhtakkia kuuluu PLIM.
Minua vastapaata istuva sihteeri huutaa: Save it! Save it! Ja mina hitaana suomalaisena sanon :Tah? Sitten menevat sahkot. Onneksi kaikki kirjoittamani on tallennettu, niin etta en menettanyt tekstiani.
Lahden kirkolle, missa on ohjelmaa lapsille. He laulavat oppimiansa hengellisia lauluja ja saavat hieman virvokkeita. Otan ystavallisen ulkomaan tadin roolin ja menen juttelemaan suloiselle pienelle pallerolle, joka istuu eturivissa. Suloinen pallero nayttaa ulkomaan tadille keskaria ja ulkomaan tadin pasmat menevat hetkeksi sekaisin. Isommat pojat kuitenkin kurittavat palleroa ja rauha palaa maahan. Seurustelu jatkuu yleisen ilonpidon merkeissa ja mukana olevat isoaidit hymyilevat tyytyvaisina.
Albaniassa evankeliumin levittaminen on iso haaste taalla oleville kristityille. Vaestosta 70 prosenttia on muslimeja. Ihmiset ovat taikauskoisia ja maan oltua vuosikausia maailman ainoa virallinen ateistinen valtio monen on vielakin vaikea hyvaksya kristinuskon opetuksia. Kuitenkin usko on se, mika taallakin voisi tuoda toivoa ja lohtua monen ihmisen elamaan. Siksipa taalla olevat lahetystyontekijat jaksavat uskollisesti puurtaa epakiitollisella tyosarallaan.
On jo pimeaa, kun palaan asunnolleni. Kadut ovat yhtena mutavellina ja kaikki yrittavat loikkia pahimpien lammikoiden yli. Yhtakkia koko kaupunginosasta menevat sahkot. Kauppiaat kaivavat tottuneesti kynttilat myyntipoydille. Onnekkaimman menevat nykimaan varageneraattoreita kayntiin. On tunnelmallisen nakoista, kun joka puolella pimeassa illassa loistavat kynttilat lempeaa valoaan.
Valot eivat palaa koko iltana ja menen aikaisin nukkumaan. Illassa kaikuu laheisen moskeijan minareetista rukouskutsu. Ryomin neljan peiton alle lampimaan. Hyvaa yota tahdet, hyvaa yota enkelit, hyvaa yota kaikki rakkaat siella kaukana!
posted by Anna at 6:48 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home