Lahdossa

Lahto huomenna. Viela viimeiset siivoukset ja pakkaukset ja hyvastijatot. Nyt kun kauan kaipaamani lahtohetki koittaa, haluaisinkin jaada. Ei niin ettenko haluaisi Suomeen ja nahda kaikki rakkaat, mutta on kestanyt nain kauan ennen kuin tunnen asettuneeni tanne. Ja nyt pitaakin sitten lahtea. Mutta tama tarkoittaa sita, etta odotan paluuta tanne syksylla ja etta on helppo tulla takaisin.


Mita minulle jai tasta ajasta? Joukko omituisia nimia kannykan puhelinluetteloon. Kokemuksia, joita en olisi halunnut, mutta jotka luultavasti olivat minulle hyvaksi. Erilainen nakokulma elamaan. Siteita ihmisiin, joiden tunteminen saa minut tuntemaan itseni rikkaaksi. Pakottava tarve tehda jotain ihmisten hyvaksi.


Paivakirja paattyy talta eraa tahan. Kiitos kaikki, jotka luitte, jaoitte kokemuksia kanssani, kirjoititte kommentteja ja viesteja, rohkaisitte, kannoitte minua naiden vaikeiden paivien yli, teitte ylipaansa olemiseni taalla mahdolliseksi. Silla ihmiselle ei ole mikaan niin tarkeaa kuin se, etta han saa rakastaa, etta han saa tuntea olevansa rakastettu ja etta hanen elamassaan palaa toivon liekki, milloin kirkkaammin, milloin viimassa lepattaen.



Rudi istuu minua vastapaata omalla koneellaan. En tieda tekeeko han toita, mutta han soittaa taysilla Michael Smithia ja me laulamme (karjumme) kovalla aanella yhdessa lapi kaikki laulut niinkuin niin monta kertaa aikaisemmin.

"Don't give up.Just keep on -holding on. This is where you need to be. Sometimes when you think the world is ending it's really just a new beginning.

Be strong through the tears and your sight will be clear. You're gonna
get what you're after.

Don't be surprised when the road divides. Just take the one less traveled by."


Olen saanut maanantaina uuden projektin, jonka kanssa tyoskennella. Pienessa kylassa, jonka nimea en edes osaa lausua, tarvitaan apua. En jaksaisi edes odottaa, etta paasen Suomeen ja aloittamaan tyot..

Naimakauppoja

Suunnittelemme Felician kanssa menna Daiti-vuorelle Vashan kanssa. Vasha soittaa ja kysyy saako han ottaa ystavan mukaansa. Han saa ja kun menemme hakemaan hanta, nayttaa silta, etta koko suku on tulossa mukaan. Viisi ihmista sulloutuu takapenkille; Vasha, tytar, sisar, sisarentytar, veljenpoika.

Talla kerralla koysirata ei ainostaan toimi, mutta ihmiset paasevat myos kyytiin. Nakoalat ovat huikeat. Tirana jaa taakse polyineen ja meluineen, ylhaalla on vehreaa ja ilma on puhdasta. Leiriydymme varjoisan puun alle. Naiset ovat ottaneet retken tosissaan ja kaivavat kasseistaan lasit, lautaset, juomat ja allistyttavan maaran ruokaa.

Ylhaalla on hevosia, joilla saa ratsastaa pienta maksua vastaan ja lapset menevat kierrokselle. Silvi laskettelee taytta laukkaa villinnakoisella ratsullaan pitkin nurmikenttaa.

Me aikuiset istumme varjossa ja Vashan sisar Sara kertoo elamastaan. Lapsuudessaan Sara ja Vasha asuivat pienessa kylassa jonkin matkan paassa Tiranasta. Kun Sara oli 15-vuotias, eraalle nuorelle miehelle naytettiin hanen valokuvaansa. Mies piti nakemastaan ja vanhemmat jarjestivat kihlajaiset. Sara oli ei ollut kiinnostunut miehesta, mutta hanelta ei kysytty asiasta. Han oli 16-vuotias mennessaan naimisiin ja mies oli kymmenen vuotta hanta vanhempi. Saralla on kolme lasta ja han on nyt ollut 40 vuotta naimisissa. Han kertoo olleensa hyvin onnellinen avioliitossaan.

Mika lie totuus. Muuan synkka tilasto: Albaniassa on tutkimusten mukaan enemman perhevakivaltaa kuin missaan muualla. Jopa 80 prosenttia aviomiehista pahoipitelee vaimojaan henkisesti ja/tai fyysisesti. Felicia tapaa tyossaan naita vakivallan uhreja jatkuvasti, he tulevat kirkolle pyytamaan turvaa ja henkista tukea. Jokainen heista palaa takaisin miestensa luokse. Hiljattain on saadetty laki, jonka avulla miesta vastaan voidaan nostaa syyte pahoinpitelysta. Mutta vain, jos vaimo nostaa syytteen. Ja sita ei tapahdu.
Ja vaikka asia menisi oikeuteen, niin viranomaiset ovat helposti lahjottavissa. Ja joka tapauksessa kasittely voi kestaa vuosia..



Ermiran veli Edi on menossa naimisiin kesalla. Hanen morsiamensa Diliana on mukava nuori nainen ja he ovat viehattava pari. Asiassa on vain yksi mutta; Ermira on perheen vanhin lapsi ja hanen olisi pitanyt menna ensimmaisena naimisiin. Asia on suuri murheen ja hapean aihe perheelle. Ermiran tilanne on tuskallinen. Han on alkanut seurustella Viktorin kanssa vain muutama viikko sitten ja joku kertoo, etta he puhuvat jo naimisiinmenosta. Kaikki ovat kauhuissaan, jokainen nakee, etta on kysymys ainoastaan epatoivosta, Ermira on tuntenut Viktorin vain muutamia viikkoja ja he ovat mita epasopivin pari. Voi ihmisparkoja..

Viela enemman helletta

Laura tulee suureksi ilokseni pikavisiitille Englannista. Katselemme kaupunkia ja yritamme menna kaymaan Daiti-vuorella. Jaa yritykseksi. Koysirata toimii ja lipunmyyjatadit istuvat kopissaan, mutta eivat myy lippuja, ihmiset kaannytetaan pois. Myyjat eivat puhu englantia, niin etta he voisivat selittaa mista on kysymys.

Kaikki kasvaa valtavaa vauhtia. Mandariinipuissa oli viela eilen kukat ja tanaan jo herneenkokoiset, hassunnakoiset vihreat mandariininalut.

Ihmiset yrittavat pysya paivasaikana suojassa korventavalta paahteelta, lampotila nousee paivittain miltei 40 asteeseen. Mutta iltaisin, kun ilma viilenee, koko maailma tuntuu olevan ulkona. Aito valimerellinen tunnelma vallitsee kaduilla; pimea, lammin ilta, ihmiset istuskelevat ulkona kahviloissa. Lapsia ei taalla laiteta nukkumaan iltakahdeksalta, pienimmatkin piltit kulkevat vanhempiensa mukana myohaan yohon.
Kaupunki on taynna elamaa.

Tavarani Suomesta eivat nyt sitten tule ennen lahtoani taalta. Taas jotain on opittu. Mental note: ryhdy jarjestelyihin vahintaan puoli vuotta ennen kuin toivot jotain mahdollisesti tapahtuvaksi.

Odottelua

En saa tavaroitani tiistainakaan. Mutta ne ovat kuulema Durresissa, satamakaupungissa. Keskiviikkona Elidon tulee kertomaan, etta tavarat eivat olekaan laisinkaan saapuneet Albaniaan, vaan ovat talla hetkella Sloveniassa. Nauran niin, etta olen pudota tuolilta ja Elidon on hiukan hammastyneen nakoinen. Ehka tama ei ollut ihan se reaktio, jota han odotti. Mutta tilanne on vain kerta kaikkiaan niin huvittava. Mita muuta nyt oikeastaan olisi voinut odottaakaan.

Tavarat tulevat kuulema toukokuun loppuun mennessa. Jaaha. Mutta tulivat tavarat tai ei, niin keskiviikkona lahden kuitenkin Suomeen, etta ehdin lakkiaisiin. “Taalla ei opi karsivalliseksi, oppii vain elamaan karsimattomyytensa kanssa”. Niinpa niin.

Konekivaareita

Seison kadulla ja ihailen vastapaata olevia rakennuksia, viehattavia italialaistyyppisia taloja parvekkeineen ja katoksineen. Viereeni liimautuu mies konekivaarin kanssa. Olen huomaamattani seisonut pankin edessa. Tiranassa on jokaisella pankilla vartija, mutta ei mikaan huomaamaton pukumies, vaan konekivaarin kanssa heiluva virkaintoinen tyyppi. Jotkut naista henkiloista ovat selvastikin elakkeella olevia vanhoja miehia, joille henkilokohtaisesti en uskoisi mitaan ritsaa vaarallisempaa aseeksi.

Mies on suunnannut aseensa minua kohti, luultavasti ei ampumatarkoituksessa, mutta kunhan nyt pyorittelee kivaariaan. Han kayttaytyy kuin vartioisi vartioisi valtion kultavarantoa. Mies avaa suunsa, mutta kun selvasti tajuaa minut turistiksi, niin ei rohkene ruveta ajamaan minua pois millaan kielella. Minussa heraa uhmahenki ja ihailen arkkitehtuuria kauemmin kuin alunperin tarkoitukseni oli. Mutta mikas mina olen poistamaan tata turhantarkeaa mahtailua taalta.


Olen kulkemassa presidentin linnan ohi. Vau, kaksi upeisiin albanialaisiin kansallispukuihin pukeutunutta miesta seisoo paaoven molemmin puolin. Jaan taas tollistelemaan kuin paraskin turisti, tietysti, sita vartenhan he siina ovat, ei noissa hepeneissa ja pampulatossuissa juoksennella ympariinsa ja puolusteta presidenttia.
Ja taas ilmaantuu mies sohimaan konekivaarilla, talla kertaa han kirjaimellisesti tekee niin, hatistelee minua kuin kulkukoiraa. Mutta en ole huomaavinani hanta ja jaan tollottamaan viela vahaksi aikaa, ei kai han voi minua tahan posauttaa.


Menen pankkiautomaatille. Ja taas ilmestyy kuin tyhjasta ukkeli komeassa puvussansa, koppalakkeineen ja aseineen. Johtaja on teitysti kaskenyt hanen hengellaan vartioida pankkiautomaattia. Ja han tekee tyota kaskettya.Talta etaisyydelta han helposti saisi selville pin-koodini ja tilini saldon. Mutta pakkohan hanen on seisoa siina, mitas jos vaikka rupeaisin repimaan automaattia irti seinasta.

Bulevardi

Katu on levea ja sita reunustavat suuret puut. Mustat autot kiitavat letkana kohti presidentin”linnaa”, joka sijaitsee vahan matkan paassa. Sen ovella vartioivat miehet upeissa kansallispuvuissaan. Bulevardin varrella on korkea rakennus, joka pitaa sisallaan lansimaalaistyyppisia kauppoja ja kahviloita. Liikemiehet tyylikkaissa puvuissaan hyvalle tuoksuvine partavesineen ja uranaiset salkkuineen kiirehtivat tarkeisiin kokouksiinsa kommunikoiden tutuilla ja tuntemattomilla kielilla. Ilmassa leijuu arvokkuuden ja maaratietoisuuden tuntu.


Minun on aina valilla tultava tanne, hengittamaan tata ilmaa. Muistuttamaan itseani siita, etta se maailma, josta muistelen tulleeni, ei ollutkaan kaukaista unta. Siella, missa mina asun, ei ole liikemiehia eika neuvotteluja lounaan aarella. Minun naapurissani on hokkelikyla, jossa talojen lomassa juoksentelee uskomattoman likaisia lapsia. Minun kotikujallani ovat sahkot harvoin illalla palamassa ja kavelen pimeassa keskella ajotieta, koska kammoksun jatekasoissa juoksentelevia rottia. Minun kadullani ovat tienvieret taynna roskia ja paastakseni sielta pois joudun kahlaamaan nilkkojani myoten mudassa jos sattuu satamaan.


Taideopiskelijat kavelevat pienessa ryhmassa iloisesti rupatellen kantaen suuria salkkujaan. Kaikkialla on siistia ja vehreaa. Taman saman kaupungin toisella puolella elama on erilaista. Saman kaupungin kahdet kasvot, kummatkin tosia. En voi kieltaa sen toisen todellisuuden olemassaoloa. Enka haluakaan sita tehda. Sen todellisuuden takia olen tanne tullut. Mutta aina valilla minun on tultava tanne, kavelemaan pitkin leveaa vehreaa katua. Hengittamaan vahan syvempaan, vahan puhtaampaa ilmaa.

Polya ja parasiitteja

Hienojakoinen poly peittaa jokaisen neliosenttimetrin. Lampotila on kohonnut 33 asteeseen. Istun pienessa, tukahduttavan kuumassa toimistossa ja yritan Elidonin avustuksella saada tullattua tavaroitani, jotka monen viikon odottelun jalkeen ovat vihdoin saapuneet Albaniaan. Papereita, lisaa papereita. Seuraavaan toimistoon. Seuraavaan toimistoon. Seuraavaan toimistoon. Lisaa papereita. Huomenna uusi kierros.

Olen karsinyt jo yli kuukauden vatsavaivoista. Yritan olla yha varovaisempi syomisteni kanssa. Lopulta en voi kasittaa mista vaivani johtuvat. Felicia tulee katsomaan minua lauantai-iltana, kun olen lahes pyortynyt aikaisemmin paivalla. “Parasites?”, han ehdottaa. Niinpa tietysti! Sitahan tama tietysti on. Hanella on laaketta, jolla paasta eroon “kutsumattomista vieraista” ja olen toiveikas, ehka saan itseni vihdoin matkustuskuntoon.Mutta voin ainakin lohduttautua silla, etta minulla on rikas sisainen elama..

Naiset kulkevat kaupungilla suojellen itseaan sateenvarjoilla paahtavaa helletta vastaan. Monilla on paivanvarjot, oikeat vanhan ajan parasollit. Minunkin tekee mieleni hankkia sellainen, luultavasti tama olisi ainoa kerta kun sellaisen kayttaminen olisi mahdollista (Suomessa en ehka haluaisi herattaa niin paljon huomiota). Mutta sitten pitaisi olla myos valkoiset pitsihansikkaat, mielikuvissani ne kuuluvat yhteen paivanvarjojen kanssa.

ADRAn piha on kuin Edenin puutarha. Puitten oksat notkuvat hedelmien painosta. Valtavan isot, tuoksuvat vaaleanpunaiset ruusut kukkivat joka puolella. Lukematon maara pikkulintuja istuu puissa sirkuttamassa. Koirakin piehtaroi onnellisena vihrealla nurmikolla. Voisin vaikka vannoa, etta se hymyilee.

Tiedontarjoajat

Olen ajatellut teettaa paidan, jossa lukee albaniaksi: En Halua Neuvoja. Tama on besserwissereiden luvattu maa. Jokainen tietaa kaikesta kaiken. Neuvoja saa pyytamatta ja ilmaiseksi. Sinun omatkin asiasi kaikki muut tietavat paremmin.

Olin eilen pesemassa mattoa Felician pihalla. Vasta pari minuuttia paikalla oltuani jo kolme ihmista tuli selittamaan kuinka tyo on tehtava, mita vaatteita minulla tulisi olla paallani seka paljon muuta, mita onneksi en ymmartanyt. Albaania ei hairitse se, et ymmarrakaan hanen kieltaan ja ilmaiset sen selvasti. Han ajattelee, etta jos han puhuu tarpeeksi kauan, niin ulkomaalaisenkin on pakko tajuta.

En ole yksin ongelmani kanssa. Felicia kertoi, kuinka heidan ostettuaan uuden ruohonleikkuukoneen nelja ihmista naapurista tuli selittamaan sen toimintaa. Nelja henkiloa, jotka eivat koskaan olleet kayttaneet ruohonlekkuukonetta. Ja koneen omistajalla oli sentaan asiasta 50 vuoden kokemus takanaan.

Kaikkein arsyttavimpia ovat ihmiset terveytta koskevien ohjeittensa kanssa. Ajattelin loppujen lopuksi, etta neuvojen kuunteleminen oli rankempaa kuin sairastaminen.. Minun olisi pitanyt liottaa laakerinlehtia vedessa ja juoda se (haloo, minulla oli keuhkokuume!), liottaa hedelmanpaloja vedessa ja juoda se, juoda sitruunaa ja oliivioljya, tehda punnerruksia ja paljon muuta. Olin loppujen lopuksi niin tympiintynyt, etta heitin neuvojen tarjoajat ulos loistavine ohjeineen. Mutta se paita pitaa hankkia..

Back to life

Kuukauden mittainen talonvahtiaikani paattyy. Phillipsit palaavat lomaltaan mukanaan naemma puoli Amerikkaa. Sanon haikeat jaahyvaiset tietokoneelle, tasta eteenpain joudun taas tappelemaan kayttovuoroista toimistossa (ja sitten tietysti sahkokatkokset).

Ajoitus on muuten erinomainen, olen toipunut juuri sen verran, etta parjaan taas yksikseni asunnossani. Kun palaan sinne tuntuu ensimmaista kertaa kotoisalta, tuttu ymparisto.

Pihalta kuuluu ruohonleikkuukoneen rauhoittava hurina ja ikkunasta tulvii ihana vastaleikatun ruohon tuoksu. Lahden ensimmaiseksi tarkistamaan hedelmapuita. Ne voivat erinomaisesti. Viikunapuut ovat taynna suuria raakileita. Persikkapuut samoin taynna pienia nukkaisia persikanalkuja. Mutta kiivipuut ovat kaikista huvittavimman nakoisia. En ole ikina nahnyt nain maaratietoisen nakoista kasvillisuutta. Ne kasvattavat oksia jokaiseen ilmansuuntaan ja kiertyvat valtavalla tarmolla kaiken ymparille, mika eteen tulee. Ja niissa on hassut pienet kiiviraakileet.

Kaupunki on peittynyt trooppiseen vehreyteen. Joka puolella tuoksuvat mandariininkukat.
Vuorilla ei ole enaa lunta, nekin ovat pehmean vihrean maton peitossa. Ensimmaiset mansikat ovat myynnissa. Joka puolella on ruusuja.

On ihanaa tuntea itsensa taas terveeksi ja nauttia kaikesta tasta.