Albanialaisittain

Kollegani Liz ja Bryan (englantilainen pariskunta) kayvat usein konserteissa Tiranassa. Heidan asuntonsa on pieni ja kylma ja he mielellaan viettavat aikaa poissa sielta. Kun tiedustelen seuraavana paivana minkalainen konsertti on ollut, saan useimmiten saman vastauksen: "Onneksi et ollut siella". Vika ei ole musiikissa, se on yleensa korkeatasoista, vaan yleisossa. Kannykat soivat jatkuvasti ja ihmiset myos soittavat puheluita estottomasti. Yleiso keskustelee huolettomasti keskenaan ja tulee ja menee edestakaisin. Viime viikolla ystavani olivat jalleen kerran konsertissa. Paikat oli numeroitu ja kun pariskunta loysi omansa, niilla istui joku muu. Royhkeat paikanvaltaajat olivat vain vastanneet, etta heilla oli kutsukortit konserttiin ja etta he saavat istua missa haluavat. Oli tarvittu yksi pieni kiukkuinen lipunmyyjamummeli haatamaan heidat pois heille kuulumattomilta paikoilta.


Tanaan koulun aamunavauksessa keskusteltiin paloturvallisuudesta ja koulun paloharjoituksista, jotka pidetaan ensi viikolla. Puheensa lopulla rehtori totesi, etta koska sijaitsemme maanjaristysalueella, niin myohemmin taytyy pitaa myos harjoitukset, joissa varaudutaan mahdolliseen jaristykseen. Eksoottista! Tallaista ei tapahtunut koto-Suomessa, peruskallioalueella.

Tunkeilijoita

Viime yona on satanut lunta vuorten huipulle. On kuin tummien metsien paalle olisi pyyhkaisty kerros tomusokeria, ihana naky!


Keskustelumme opettajainpoydan aarella kasittelee vatsatauteja. Jollain oppilaalla oli todettu giardia, erittain inha vatsaloinen? bakteeri?, kurja kuitenkin ja varsinkin pienelle lapselle. Yksi ja toinen toteaa, etta kunkin kohdalla ensimmaisten oireitten ilmaantuessa ei enaa menna viemaan naytteita laboratorioon. Ihan turhaa ajanhukkaa, itse kukin tietaa mista on kysymys. Jokainen vain painelee apteekkiin ostamaan antibiootteja ja viikon sisalla "kutsumattomat vieraat" on haadetty.


Vuokraisanta oli kaynyt asunnossani ollessani joululomalla. Tama on ihan yleista taalla, kuulema takalaiset pitavat vuokralle antamiaan asuntoja niin ominaan, etta vuokralaiset ovat ikaan kuin vierailemassa siella. Eras kollegani kertoo, etta vuokraemanta on lahes joka paiva hanen asunnossaan hanen tullessaan toista (mainittu nainen asuu itse alakerrassa). En itse pystyisi kestamaan moista tunkeilua. Minulle vuokraisannan yksi vierailukin oli ihan liikaa. Han oli lisaksi kaantanyt lampopatterit pois paalta. Olin jattanyt ne pienelle lammolle paalle, kun asunnossa on nyt jo hometta. Mutta vaikka omistaja ei itse maksakaan sahkolaskua, niin ilmeisesti han oli sitten halunnut saastaa minunkin puolestani. Niinpa palasin sitten kylmankosteaan asuntoon loman jalkeen.

Vaikka Tirana pyrkii olemaan jollain tavalla moderni ja edistyksellinen, taalla on jotenkin viela ihanan vanhanaikaista. Lapset leikkivat pihalla tuntikausia (kenenkaan kotona ei ole tietokonetta)ja puhkeavat valilla kaikki yhdessa laulamaan jotain monisakeistoista laulua. Miehet kuljettavat naisia polkupyoran tangolla (lansimaiset naiset alkavat olla liian tuhteja tahan) tai tarakalla. Ihan joka paikkaan ei ole viela tunkeutunut kiireinen ja stressaava elamantyyli.



Monan isa on hakannut vaimonsa ja tyttarensa, koska Mona ei suostu menemaan naimisiin isan valitseman miehen kanssa (Mona on harras kristitty ja isan valitsema sulhaskandidaatti on muslimi). Mutta aitipa rupeaa topakaksi ja ottaa yhteytta poliisiin. Joku keroo minulle, etta Albaniassa on vihdoin saatu aikaiseksi laki, joka suojelee naisia perhevakivallalta. Niinpa poliisi puuttuu asiaan (ihme!) ja heittaa miehen ulos talosta. Jotakin suojeluakin on tarjolla perheen naisvaelle. Huraa! Voisin tanssia ilosta kuullessani taman loistavan uutisen!!

Lomalla

Taalla taas. Kaksi viikkoa ihanassa Suomessa joululomalla. Olen tajunnut, etta minun taytyy paasta taalta aina vahan pitemmiksi ajoiksi kerrallaan pois ja aiemmin olen ollut jouluisin vahintaan kuukauden muualla, mutta nyt koulun tyoajat eivat anna siihen mahdollisuutta (ja rehtori on aivan ehdoton; ei mitaan ylimaaraisia lomia opettajille-hyva kun paastaa omaisten hautajaisiin). No, olen sitten vasyneena matkalla takaisin Albaniaan. Odotan maanantaina koneen lahtoa Wienin lentokentalla, kun virkailija ilmoittaa, etta lento on peruttu. Syyksi han kertoo, etta Tiranassa sataa lunta.


No, kaikkihan tietavat, etta Tiranassa ei sada lunta. Mutta oli miten oli, ihmisille ruvetaan jarjestamaan korvaavia lentoja. Ilmoitan, etta minulla ei ole kiiretta ja ah onnea ja autuutta, koneeni on perilla Tiranassa vasta keskiviikkona. Taksi vie minut neljan tahden hotelliin Wienin keskustaan ja saan niin paljon ruokakuponkeja ravintoloihin, etta en edes ehdi kayttaa niita kaikkia.


Laukkaan onnellisena ympari kaupunkia, kayn loppiaisjumalanpalveluksessa Votiivikirkossa, ravaan museoissa ja imen itseeni kaikkea kauneutta. Ylenpalttista hotelliaamiaista nauttiessani ajattelen tuhannetta kertaa sita raamatun kohtaa, jossa sanotaan, etta "yhta hyvin han antaa omilleen heidan nukkuessaan". Tassa mina olen, nauttimassa ylellisesta minilomasta, joka tuli todella taivaan lahjana.


Palaan Tiranaan todella virkistyneena ja levanneena.