Maassa maan tavalla

Suunnittelen viidesluokkalaisten kanssa pienta retkea. Joku ehdottaa: Mennaan siihen ja siihen puistoon retkelle ja siella on se pizzeriakin, voidaan syoda siella. Olen heti samaa mielta, puisto on kaunis ja pizzat erinomaisia. Mutta yksi pojista viittaa. "Anteeksi, Mrs Syvasalmi, mutta se pizzeria on lahetyston mustalla listalla eika meilla ole lupa menna sinne" (hanen isansa on toissa Yhdysvaltain lahetystossa). Jaa, mikas siihen mahtaa olla syyna? Toinen viittaa: "Kun se omistaja on sellainen..paha mies.." Mafioso? "Niin!". Kolmas viittaa: "Niin ja niilla on siella sellaisia rahajuttuja.." Rahanpesua? "Niin!". Jaha. Se pizzeria sitten jaa kaymatta. Paatamme tehda retken uimarannalle. -Ihan tallaisia ongelmia ei ollut Suomessa kun suunniteltiin retkia oppilaitten kanssa..


Eraan seurakuntalaisen aiti on kuollut ja menemme Felician kanssa esittamaan surunvalittelumme. Olisimme menneet hautajaisiinkin, mutta kun hautajaiset pidetaan niin nopeasti, seuraavana paivana, niin emme ehtineet siihen lahtoon. -Ovi on auki aamusta iltaan surutalossa ja marssimme vain kursailematta sisalle. Istumaan vaan ja minia tuo meille kahvia. Felicia kuiskaa minulle: Olen juonut elamani aikana ehka vain kolme tai nelja kertaa kahvia. Kuiskaan takaisin: Se on juotava nyt! Kahvi on niin kutsuttua turkkilaista kahvia ja koostumukseltaan kuin tervaa, mutta onneksi kuppi on suunnilleen sormustimen kokoinen ja ryystamme miten kuten kuppimme puolilleen. Odotettavissa ripuli ja uneton yo. Minia poistuu huoneesta tarjottimineen selka edella osoittaakseen vieraille (meille) kunnioitustaan. Felicia hallitsee maan tavat ja laittaa kupin alle taitetun setelin (500 lekea, noin nelja euroa). Minulla on vain kolikoita, niita ei sovi lautaselle laittaa, niin etta menen Felician siivella. Onneksi taaskin vierailun ei tarvitse olla pitka ja poistumme pimeaan yohon.


Olen ollut taalla kohta kolme vuotta enka vielakaan lakkaa ihastelemasta sita, etta mandariineja ja appelsiineja voi poimia suoraan puusta. Zare antaa minulle lahtiessani puutarhastaan appelsiinin kateeni. Se tuoksuu ihanalta. Eika myrkkyja!

Arkipaivan ihmeita

Felicia on innoissaan. Han on pitanyt kesalla jalleen Summer Fun School'in. Nelisenkymmenta lasta ja nuorta on tullut kirkolle paivittain kuuden viikon ajan opiskelemaan englantia, laulamaan, kuulemaan raamatun kertomuksia, leikkimaan ja pelaamaan peleja. Kesakoulu on ollut erittain onnistunut tempaus niin kuin aina ja sen jaljilta englannin ryhmiin (jotka nyt talvella siis pidetaan kirkolla kahdesti viikossa) on tullut lisaa oppilaita ja kirkossa kavijoiden maara on lisaantynyt.


Felicia (innoissaan): Ja kiitos niista kirjoista, jotka olit hankkinut tanne! Loysin ne tuolta kaapista. Ne olivat aivan korvaamattomat. Vedimme ohjelman koko kesan niiden mukaan.

Anna (mielissaan kehuista, mutta ei tieda, mista on kysymys): Ahaa, no kiva.

Felicia (kiikuttaa kirjat nakyville): Nama olivat aivan erinomaiset!

Anna: En ole koskaan nahnyt noita kirjoja aikaisemmin.

Felicia (hakeltyneena): Mutta en mina ole hankkinut naita kirjoja. Ja olen kaynyt kaapit lapi vaikka kuinka moneen kertaan eivatka ne ole olleet siella aikaisemmin.


Anna: Minakin olen kaynyt kaapit lapi vaikka kuinka moneen kertaan kun olen epatoivoisesti yrittanyt pitaa niita jarjestyksessa. Mutta en ole koskaan nahnyt noita kirjoja aikaisemmin.


Anna ja Felicia jaavat ihastelemaan kirjaihmetta.

Neverending Summer

Menen taas kokeilemaan olisiko viisumi valmis. Minun piti saada se toukokuussa, mutta, hohhoi.. Tati etsiskelee papereitani, haa, han loytaa se, huraa, katselee sita, voi ei! Mika tuo ilme on?! Katselee liian pitkaan, voi ei, mita nyt!


"Tassa on passin numero vaarin". EI EI! En ikina saa viisumiani! "Yritan kayda katsomassa, jos meilla olisi toinen kuva teilta, niin kirjoittaisin uuden paperin". Minua ei yhtaan haittaisi vaikka samanlaista kuvaa ei loytyisikaan. Naytan siina silta kuin minut olisi juuri kotiutettu alkoholistiparantolasta. Mutta: kuva loytyy, tati kirjoittaa uuden paperin ja saan viisumini. Huraa!


On marraskuun puolivali ja kesa jatkuu. Olen sita mielta, etta tama on Jumalan lahja Albanian koyhille kun he voivat saastaa lammityskustannuksissa. Haittapuolia: hyttyset ovat kimpussani kaiken yota ja aamuisin olen paukuroilla. Ostin sellaisen hyttyskarkoitteen, joka tyonnetaan pistorasiaan. Viela mita, tuntuu houkuttelevan entista enemman otuksia huoneeseeni.

Hyva Suomi!

Ojoi.. Kuukausi on kulunut siita kun viimeksi ehdin tanne kirjoittaa. Elama on ollut hauskan kiireista, niin etta en ole pystynyt paivakirjailemaan


Mitas kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua..


Viikon syysloma. Airi ja Liisa P, kaksi sankarimatkailijaa, vierailivat Albaniassa ja olivat ensimmaiset "viralliset" vieraat uudessa asunnossani. Toivat Fazerin sinista, salmiakkiaakkosia ja mita kaikkea muuta nyt ihminen elamassaan tarvitsee. Ajoimme ramaautollani Montenegroon, mista loysimme sattumalta kauniin, vanhan Kotorin kaupungin. Jatkoimme matkaa Kroatiaan, missa sitten taas ihailimme Dubrovnikin vanhaa kaupunkia. Kavimme tietysti myos katsastamassa Albanian nahtavyyksia.


Taalla kayneet harvat suomalaiset vieraat ovat olleet sitakin erinomaisempia. Tuovat laukkukaupalla avustustavaraa ja viela lahtiessaan riisuvat lahes kaikki vaatteet paaltaan koyhille jaettaviksi, niin etta tayttavat hadin tuskin saallisyyden vaatimukset lentokentalle mennessaan. Auttavat paikallisia (ja tietysti minua!) mahdollisimman paljon ja yleisesti ottaen levittavat ymparilleen hyvinvointia ja siunauksia. Olen aina vain vakuuttuneempi suomalaisten erinomaisuudesta!


Muuta tapahtunutta: Tiranaan avattiin Suomen kunniakonsulaatti. En muista uuden kunniakonsulin (siis paikallinen miekkonen) nimea, mutta muistutin hanta moneen kertaan, etta jarjestaa sitten meille tanne itsenaisyyspaivajuhlat. Lupasi sen tehda. Avajaiset olivat erinomaisessa ravintolassa, ruoka oli hyvaa ja sita oli hillittoman paljon (ruuan takiahan tallaisiin tilaisuuksiin mennaan). Suomesta oli ulkoministeriosta vakea seka Balkanin maista paikallisten toimistojen suomalaiset edustajat.


En muista mita muuta on tapahtunut. Hirvean kivaa on ollut!