Sesam, aukene!

Ramin aiti tulee luokseni ja yltyy vuolaaseen puhevirtaan. Koska han nayttaa silta, etta aikoo juuri purskahtaa itkuun, otan kasvoilleni myotatuntoisen ilmeen ja yritan nyokkailla sopivissa kohdissa. Olen miellyttavasti omissa ajatuksissani, dumdi dum, kun sanat alkavat tunkeutua tajuntaani. "..olen niin surullinen, kun lahdet pois, etko voisi jaada pitemmaksi aikaa..". Taivahan talikynttilat! Ymmarran, mita nainen sanoo! Tunnen olevani kuin Eliza Doolittle ja vahalta pitaa, etten puhkea laulamaan ja tanssimaan. Halaan Ramin aitia ja sanon: Ymmarran! ja siihen sisaltyy enemman, kuin han tietaakan.


Ja taas! Tadit ja mina olemme kirkolla teella Felician luona ja han selittaa albaniaksi pitkat patkat jostain tylsasta konferenssista, missa on ollut miehensa kanssa. Sitten han aikoo esittaa minulle yhteenvedon englanniksi, mutta sanon: Kiitos, ei tarvitse. Olen ymmartanyt kaiken! [She did it! huutaa Henry Higgins].


En tieda mita on tapahtunut. Luultavasti ihmiselle tulee kieliopinnoissa vaihe, jolloin han yksinkertaisesti antaa periksi ja lopettaa tuskallisen hingertamisen. Nain tehdessaan han rentoutuu ja rentoutuminen avaa joitain suljettuja vaylia, joita pitkin ymmarrys vihdoin paasee etenemaan. Joka tapauksessa: tasta se lahtee!