Oljenkorsi, joka katkaisi kamelin selan

Paiva alkoi jo huonosti, eika se sitten siita paljon parantunut..


Heraan sateen lotinaan. Ei enaa!! Ei jaksa tata ianikuista sadetta. Selkaa sarkee. Aikaisemmin joululomalla olen kaynyt laakarissa kovan selkasaryn takia. "Arthritis", toteaa laakari. "Ai jaa, mista sellainen tulee?". "Sina olet vanha", sanoo mies iloisesti. Jos nyt olisi valittava jotain, mika ei sovi tahan kylmankosteaan ilmastoon, niin se olisi sitten tama. Mutta minkas sille sitten voi, sen kanssa on vain yritettava elaa.


Makaroneja. Olen nyt saanut aamiaiseksi seitsemana paivana perakkain makaroneja. Pelkkia makaroneja. Ei vihanneksia, ei papuja, ei mitaan. Apeat makaronit tuijottavat minua lautaselta ja kaipaan kunnollista aamupalaa niin, etta voisin itkea.


Puen paalleni lahteakseni kaupungille. Kengat eivat ole kuivuneet viela eilisen sateenkaan jaljilta. Tuskittelen vetaessani jalkaani markia kenkia.


Bussissa vieressani istuu mies, joka haisee hirvean pahalle ja toisella puolella seisoo mies, joka yrittaa nojailla minuun. Edessani seisoo nainen, joka tuijottaa minua kiukkuisen nakoisena. Ala luulekaan, etta annan sinulle paikkani. Minulla on arthritis! Ja sita paitsi mina olen ihan yhta vanha kuin sina vaikka sina naytat sata vuotta vanhemmalta.


Yritan saada hoidettua erasta pankkiasiaani Suomessa. Puhelimeen vastaa joku nuori tytteli, joka on selvastikin juuri valmistunut jostain Pankki-Opistosta. Kerron, etta soitan Albaniasta ja kyselen neuvoja. Tytteli ei ole yhteistyohaluinen eika -kykyinen. "Toki voin yrittaa ottaa yhteytta konttoriinne selvittaakseni taman asian" han ilmoittaa, ihan juuri niinkuin hanelle on Pankki-Opistossa opetettu. Sitten han jattaa minut kymmeneksi minuutiksi kuuntelemaan pimpelipom-musiikkia.


Jos joku soittaa Albaniasta, niin hanta ei jateta langalle kuuntelemaan pimpelipom-musiikkia! Tama lysti maksoi minulle juuri 20 euroa! Katkaisen puhelun ja asiani on vielakin hoitamatta.


Olen menossa iltapimealla bussipysakille kaatosateessa ja olen juuri ylittamassa suojatieta, kun joku alkaa tyontaa minua. Iso, musta tila-auto on peruuttamassa paalleni. Silloin naksahtaa. Hyokkaan auton ikkunan luo ja alan huutaa kuin hyeena. Tyyppi saa nyt niskaansa sen, mika on koko paivan aikana patoutunut tai luultavasti monen viikon turhautumiset. Ohi kulkeva nuori mies taputtaa minua rauhoittavasti olalle. Hankin huomaa, etta nyt meni ulkomaalaiselta hermot. Aion ruveta hakkaamaan autoa sateenvarjolla, mutta muistan, etta varjo on uusi, enka halua hajoittaa sita. Ikkunan lapi naen kuljettajan kauhistuneen tuijotuksen ja hanen vieressaan istuvan naisen kalpeat kasvot. Takapenkilla istuvat lapset joutuvat luultavasti kriisiterapiaan.


Huudettuani aikani marssin pois paikalta. Kas, sepa teki hyvaa, oloni on yhtakkia ihan kevyt. Pitaisi ehka huutaa useammin. Aiheita ainakin loytyisi etsimattakin.