Kenkia ostamassa

Kirkkokengat ovat hajonneet lopullisesti. Ne kadut, ne kadut.. Koen jo etukateen epatoivon hetkia. Albanialaiset naisihmiset ovat pienia ja heilla on pikkuruiset jalat. Mina taas olen Suomesta ja jalat ovat sen mukaiset, aitan polulla astelemiseen tarkoitetut. Varaan koko paivan kenkien etsiskelyyn.


Ei ole, ei ole, ei ole.. Jotkut yrittavat saada minut ostamaan yhta tai kahta numeroa liian pienia kenkia. Jostain hyokkaa kohta joku Tuhkomon sisarpuoli veitsi kadessa valmiina pienentamaan kengannumeroani vain etta saisi minulle jalkineet myytya. "Nama kengat on tarkoitettu seka miehille, etta naisille". Kanan villat. Nuo ovat miesten kengat ja viela hyvin rumat sellaiset.


Vihdoin tarppaa. Olen kaynyt 20 kenkakaupassa. Siis kaksikymmenta. Mutta sitten 21. tuottaa tuloksen. Mies kaivaa esille mustat avokkaat. Ne ovat minun kokoani. Ne sopivat taydellisesti. Niissa on punaiset pohjat! Olen nahnyt Oprahilla tallaiset ja halunnut samanlaiset. Ja nyt ne ovat tassa, albanialaisessa kenkakaupassa.


Kengat ovat julmetun kalliit, ne maksavat kahden viikon ruokarahan verran. Ostan ne.


Kirkossa esittelen kaikille uusia kenkiani ja niiden punaisia pohjia. Kaikkien mielesta ne ovat hienot.