Huussissa (ei heikkohermoisille)

Uudessa asuinpaikassani on niin kutsuttu turkkilainen vessa, toisin sanoen –reika lattiassa. Olen aina tunnustanut naiden mukavuuslaitosten erinomaisuuden, ovathan ne verrattoman paljon hygienisempia kayttaa kuin lansimaiset pontot, joilla on istunut ziljoona ihmista sinua ennen. Mutta uutuus vaatii opettelua ja uudelleenasennoitumista. Kestaa aikansa ennen kuin ymmarran kuinka pain systeemissa seistaan.


Ensimmaisella kerralla kohtaan ikavan yllatyksen: ei vessapaperia. Selvian siita pelkalla saikahdyksella. Mutta mitas tallaisissa tilanteissa on tapana tehda? En voi ruveta raahaamaan talouteen vessapaperia, loukkaantuvat viela. Mutta oikeasti, miten he.. Alan salakuljettaa paperinenaliinoja hihassani.


Hidas kun olen, niin vasta noin aksannella kerralla huomaan, etta vesisailion paalla on pieni muovikannu ja saippua. Ahaa, he siis.. En viitsi ajatella ajatusta loppuun asti. Jatkan paperin salakuljettamista.


Miten ne reumaattiset vanhat mummot pystyvat kyykkimaan naissa? Minullekin alkaa jo tuottaa vaikeuksia. Vasen polvi meni jotenkin huonoksi pari vuotta sitten kun olimme taalla ensimmaista kertaa kaymassa, enka saa sita aina taivutettua. Niinpa joskus, huonoina paivina, kyykistyn vain oikealla jalallani, vasen jalka suorana, niin kun olisin aloittelemassa venalaista kansantanssia. Onneksi kukaan ei ole nakemassa..


Hygienia sikseen, olen tata nykya liikuttavan iloinen kun paasen vessaan, jossa on oikea pontto. Niinhan se on, etta asioita alkaa arvostaa vasta sitten, kun ne on menettanyt..