Tuesday, February 14, 2006

Food

Nousen aamulla jo kuuden maissa kun en saa enaa nukuttua. –Keittiota siirretaan toisesta rakennuksesta nykyisen huoneeni viereen. Muuten hyva, etta ei tarvitse enaa menna pihan poikki tekemaan aamupalaa itselleen, mutta uudessa keittiossa ei ole juoksevaa vetta. Hella ja jaakaappi kannetaan vanhasta keittiosta uuteen. Saan kuulla, etta sinne tehdaan mittatilauksena kaapistot. No, jaan odottelemaan sita tapahtuvaksi.

Viereisen jalkapallokoulun pojat ovat taas treenaamassa. Luultavasti he ovat hyvin onnekasta valiojoukkoa tassa jalkapallohullussa maassa. He joutuvat usein harjoittelemaan kentalla, joka on yhta isoa mutavellia. Kaatosateessakin kuulen heidan valmentajansa karjuvan ohjeita. Vain kerran muistan heidan lopettaneen harjoittelun kesken kaiken, silloin kun tuli valtava ukonilma. Heidan kurinalaisuudessaan ja peraanantamattomuudessaan olisi monella oppimista.

Vuorille on satanut uutta lunta, ja ne hohtavat valkohuippuisina sinista taivasta vasten.Kunhan saat lampenevat haluaisin lahtea tuonne ylos. Siella on kuulema kauniita luonnonsuojelualueita.

Alan kyllastya byrekin syomiseen (pieni pasteijan tapainen paikallinen pikaruoka, jonka sisalla voi olla juustoa, lihaa, pinaattia jne). Se on kylla halpaa (yksi maksaa noin 15 snt), mutta melko rasvaista ja jos sattuu huono tuuri, ovat joskus melko kuivahkoja. Se on kuitenkin taalla paikallisten ruosikkiruoka numero yksi.

Koululaisille ei ole jarjestetty mitaan ruokailua. Ruokatunnit ovat kuitenkin pitkat kaikilla. Ruokatunnin alkaessa koulun portin edusta on taynna aiteja ja isovanhempia. Jotkut viedaan kotiin syomaan, joillekin mummot ja vaarit ostavat evasta kulujen lahella sijaitsevista kioskeista. Tyopaikoiltakin monet lahtevat tunniksi, pariksi kotiin syomaan lounasaikaan.Ruoka symbolisoi taalla perheen ja suvun yhteytta ja on myos tarkea osoitus vieraanvaraisuudesta. Yksikaan vieras ei paase lahtemaan ilman, etta hanelle olisi tarjottu jotain, edes kuinka vaatimatonta. Jos kotona ei satu olemaan mitaan tarjottavaa niin joko joku perheenjasen lahetetaan kauppaan tai sitten perheenaiti lahtee vaikka itse ja jattaa vieraan yksin odottelemaan. Kieltaytyminen tarjoilusta on loukkaus ja sita ei kerta kaikkiaan tehda.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home