Thursday, February 09, 2006

Muutoksia

Herattyani jarjestelen vahia tavaroitani. Huoneessa on paitsi kylma myos epamiellyttavan kostea ja kylmyys tuntuu jarsivan vasynytta olemustani jaisin hampain. Olen saanut lammittimen, mutta sen teho on melko riittamaton. Ajattelen: oletetaanko minun todella selviavan hengissa tallaisissa oloissa. Huoneen lampotila on noussut noin kymmeneen asteeseen.

Kuljeskelen pihalla ja katselen mita kaikkia muutoksia on tapahtunut viime kayntini jalkeen. Kaikki aidat on maalattu ja seinille on ilmestynyt uusia iloisenvarisia maalauksia. Kaikki romuautot on korjattu pihalta pois ja piha on muutenkin siistiytynyt huomattavasti. Nelja vartijaa, joiden tehtava on vartioida aluetta 24/7, ovat kukin saaneet tehtavakseen pitaa jonkin osan piha-alueesta siistina.

Rakennus, jossa huoneeni sijaitsee, on myos kohentunut paljon siita, kun olimme taalla Toivonlinnan ryhman kanssa tekemassa projektia. Huoneissa on nyt ovet ja rakennus on maalattu sisalta ja ulkoa. Toiseen paahan on tehty kaksi vierashuonetta pienine, muttta tyylikkaine kylpyhuoneineen. Toisesta naista huoneista tulee kotini seuraaviksi kuukausiksi.

Lamar (ADRAn johtaja Albaniassa, amerikkalainen) ja Alban (pastori ja valiaikainen lahetyksen johtaja) tulevat tapaamaan minua illalla. Naureskelevat, kun valitan kylmyytta. ‘Mutta sinahan tulet Suomesta. Eikos siella ole kylma?” Kiukkuisena yritan selittaa, etta meilla kylmyys on ulkona, ei sisalla.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home