Naisten marssilla

Kello on 9.30 sunnuntaiaamuna. Aiti Teresan aukiolle yliopiston eteen on keraantynyt joukko naisia aikessa osallistua Albanian ensimmaiseen rintasyopatietoisuusmarssiin. Jarjestajina ovat terveysministerio, nuorten naisten kristillinen yhdistys ja Amerikan suurlahetysto. Ehka viimeksimainitun osallisuus nakyy siina, etta tapahtuman jarjestelyt ovat lansimaista tasoa: osanottajille jaetaan vesipullot, roosa nauha-logolla varustetut sateenvarjot ja kassit seka infomateriaalia. Olen hyvin hurmaantunut omaan vaaleanpunaiseen sateenvarjooni.


Kulkue lahtee vihdoin liikkeelle pitkin kuusikaistaista bulevardia, joka on suljettu liikenteelta ja onkin komeaa astella pitkin leveaa vaylaa poliisiautojen valojen vilkkuessa tienvierilla. Ajattelen meita erilaisia naisia, jotka siina kulkevat; kotimaisia, ulkomaisia, nuoria, vanhoja ja pala nousee kurkkuuni voimakkaasta yhteenkuuluvaisuuden tunteesta. Siina on tyttosia, jotka kulkevat kasikoukkua,kylan naisia pitkine letteineen ja huiveineen ja iloisia, pulleita keski-ikaisia naisia, jotka nauravat sydamensa kyllyydesta.


Saavumme marssin paahan ja vaaleanpunaisin ilmapalloin koristetulle lavalle nousee pitka letka puhujia, mutta onneksi puheet eivat ole liian pitkia. Aanessa ovat eduskunnan puhemies (nainen), presidentin vaimo, Tiranan pormestari ja Amerikan suurlahettilas (molemmat miehia) seka nainen, jolla kymmenen vuotta todettiin rintasyopa, mutta joka on ainakin talla hetkella voitolla sairaudestaan.


Seuraavana paivana laitan marssilta saamani roosan nauhan puserooni mennessani kouluun. Eras oppilaan aiti (norjalainen) tulee keskustelemaan marssista kanssani. Han sanoo yrittavansa patistaa albanialaisias ystaviaan mammografiaan, mutta he eivat halua menna, koska on liian hapeallista riisuutua laakarin edessa kuvausta varten (edes naispuolisen!). Tapaamani aiti kertookin aina sanovansa heille, etta eiko se sitten ole enemman hapea kuolla syopaan.


Koulun pihalla teinitytot tulevat kyselemaan nauhastani ja juttelemme naisten juttuja. Paatan menna kesalla Suomessa mammografiaan.

NATOon

Albania liittyi nyt sitten viikonlopun aikana NATOon. On vaikea kuvailla sita valtavaa mielenkuohua ja juhlintaa minka tapahtuma taalla aiheutti. Koko Tirana on taynna suunnattoman suuria, talon kokoisia julisteita, "This is a miracle of freedom" ja muita samankaltaisia. Joka lyhtypylvaassa on Albanian ja Naton liput, joka juliste- ja valotaulussa samoin.

Sunnuntai-iltana keskusaukiolla oli tuntikausia kestava juhla, aukio oli tayteen pakattu vakea, moottoroidut riippuliitajat leijailivat taivaalla, helikopterit pudottivat pienoislippuja, ilmapalloja ja kimalteita, oli puheita ja musiikkia ja myohemmin illalla nayttava ilotulitus.


Suurin osa albanialaisista tuntuu arvostavan NATOn tuomaa turvallisuuden tunnetta. Itse epailin, etta albanialaiset ovat kiitollisia, kunhan nyt heidat edes johonkin hyvaksytaan, jos ei nyt viela EUhun niin ainakin NATOon. Onhan liittymisesta tietysti ratkaisevia kaytannon seuraamuksiakin. Tahan mennessa armeija on ollut pakollinen kaikille nuorille miehille, paitsi niille, jotka opiskelevat yliopistossa tai jotka pystyvat maksamaan 3000 euroa (taysin mielikuvituksellinen summa taalla).


Armeija ei ole tarjonnut tahan mennessa edes paivarahaa, mutta nyt NATOn myota armeija tulee vapaaehtoiseksi mutta sen kayvat saavat myos palkkaa, mika on tietysti suuri houkutus taalla, missa monet nuoret miehet ovat tyottomina.