Hyva naiset. Tai...

Nyt taas vahan vasyttaa tama kaiken idioottimaisuus..


Eras naisjarjesto oli jarjestanyt romaaninaisille mahdollisuuden ansaita rahaa. Tarkoitus oli tehda kortteja (joulu-, syntymapaiva- jne kortteja). Materiaalit olivat korkeatasoisia ja korteista tuli hauskan nakoisia ja ne menivat erittain hyvin kaupaksi. Sitten romaninaiset paattivat, etta ei heita huvitakaan, he tienaavat elantonsa mieluummin roskia kaikelemalla.. No, tyo annettiin sitten vahavaraisille valtavaeston edustajille, jotka ottivat sen iloiten vastaan.


Ensi viikolla on 1) opettajien paiva ja seuraavana paivana 2)kansainvalinen naisten paiva, jota vietetaan taalla naisten, aitien, sisarien jne paivana. Opettajien paivana oppilaat tuovat kukkia ja lahjoja opettajille. Tai eivat tuo enaa lahjoja. Se piti kieltaa, koska opettajat kiristivat oppilaita. "Jos et tuo minulle tarpeeksi hyvaa lahjaa, numerosi ovat vaarassa". Opettajat kiristivat oppilailta yha kalliimpia ja kalliimpia lahjoja. Olen itse nahnyt eraan tutun albaaniopettajan kodissa hyllyt taynna kallista (rumaa, krumeluurista) kraasaa, jota oppilaat ovat tuoneet. Hyva, kun joku puuttui tahan asiaan. Mutta opettajien tyomoraali ei tunnu olevan kovin korkealla.


Kylma kosteus jatkuu. Se tunkeutuu sisaan hatarista ovista ja ikkunoista. Paperit kapristyvat poydalle, pyykit ja kengat eivat kuivu. Olen yskinyt koko talven kuin Kamelianainen konsanaan. Hmm, voisinkohan heittaytya divaanille potemaan jotain traagista keuhkotautia..

Putkitoita

Minun kaupunginosassani tehdaan putkitoita. Sinansa erinomainen juttu. Mutta kun olen ajamassa kotitaloni eteen parkkipaikalle eraana paivana en paasekaan pihalle asti. Joku on suuressa viisaudessaan tehnyt pitkan ja levean kaivannon pihalle johtavan vaylan eteen. No olipa onnekasta, etta menin tanaan autolla toihin enka kavellyt. Muuten en olisi millaan saanut sita pois pihasta. Nyt sitten jatan karryni tienreunaan. Mutta joku olisi voinut EHKA varoittaa talon asukkaita etukateen.


Mutta ei siina viela kaikki. Kun paasen asuntoon sisalle, niin huomaan, etta sahkotkin ovat poikki. Ja tasta saamme ilmeisesti myos kiittaa Mr Putkiasentajia. Koko talosta ovat sahkot poissa myohasan yohon, kunnes tyomiehet tulevat tekemaan asialle jotain. Minulle jaa arvoitukseksi se miksi heidan piti tulla tekemaan tyo yoaikaan. No, viis siita.


Kun putkitoita riittaa lahes koko kaupunginosan alueelle, niin on vaikeaa loytaa reitti, jota pitkin paasisi talolleen. Tama on kuin tietokonepeli ta labyrintti. Kaikki autot ajavat kapeata vaylaa pitkin paastakseen valtavaylalle. Ihan juuri ennen isolle tielle paasya tie on katkaistu, siella on ammottava monttu. Niinpa muutama kymmenen autoa joutuu miten kuten peruuttelemaan pois ahtaalta kujalta. Kenellekaan ei tule mierleen laittaa "Tie poikki"-kylttia vaylan alkupaahan. Sitten seuraavana paivana kaikki ajavat vaihtoiehtoista reittia. Sekin on poikki. Ja taas peruutellaan.

God's supplies

Tanssiskelen taalla taas muutaman ilotanssin, ainakin hengessani, huono polveni ei mahdollista kovin voimallista hyppelya. Mutta olen enemman kuin onnellinen kun kavi ilmi, etta saamme aloitettua toisen soup kitchenin eli ruokalan vahavaraisille viela tana kevaana. Ensimmainen on kaupungin ulkopuolella kylassa, toinen aukeaa Tiranassa koyhalla asuinalueella, jossa on tyottomyytta ja monilapsisia perheita.


Samana paivana kun olin menossa ensimmaiseen kokoukseen, missa suunnittelimme uutta toimintaa, olin vahan apealla mielella. Jo jonkun aikaa oli ollut melko tuskallista saada varoja ensimmaisenkaan ruokalan pyorittamiseen, ja nyt tuntui alyttomalta aloittaa toisen toimintaa, kun siihen oli viela vahemman tiedossa varoja. Mutta ajattelin, etta jos ihmiset aina pelaavat varman paalle, kukaan ei ikina aloita mitaan uutta.


Sitten samana paivana sain taysin yllattavalta taholta 200 euroa, jolla sain kaikki eraantyneet maksut maksettua. Tama oli minulle uskon vahvistus ja koin sen merkkina siita, etta eteenpain vain. Kun istuimme yhdessa suunnittelemassa toimintaa, ja huokasin, etta pitaa sitten ostaa kaikki lautaset, lasit, aterimet ja muut, niin joku paikalla olevista mainitsi, etta oli juuri kaynyt edellisena paivana Hope for the Albania-jarjeston varastossa, ja etta saisimme kaikki nama tarvikkeet sielta. Huraa! Lisaa vihreaa valoa!


Poistuessani suunnittelukokouksestamme tunsin kasittamattoman suurta iloa. Muistin Hudson Taylorin sanat: "God's work, done in God's way, will never lack God's supplies".

Kiljusen herrasvaen naapurissa

En enaa kesta kerrosnaapureitani. Perheeseen kuuluu isovanhemmat ja heidan poikansa perheineen (vaimo ja kaksi lasta). Isoisa on ketjupolttaja ja han istuu kerrostasanteella tupakoimassa. Taalla porraskaytavat eivat ole umpinaisia ja han syljeskelee suoraan lattialle, mista hanen yskoksensa sitten joskus joku pois huuhtoo. Ukkeli huutaa aina vihaisella aanella jollekulle. Joskus kun oikein hermostun tahan, niin huudan kovalla aanella suomeksi asunnossani: "Hiljaa, naapurin ruma mies!". Se saa hanet sitten hiljenemaan pariksi sekunniksi.Lisaksi han on turhamainen, minka paattelen siita, etta han viela vanhoilla paivillaan varjaa tukkansa pikimustaksi. Se saa hanet nayttamaan lahinna vanhainkodin Elvis-imitaattorilta.


Ukkelin vaimo on pohjattoman utelias. "Mika sinulla on siina kassissasi?" (polynimuri). "Onko se rikki?" (ei, olenpahan vain menossa imuroimaan autoani). "Oletko menossa toihin?" jne jne. Valilla han tulee ovelleni selittamaan, mutta en saa selvaa hanen hampaattomasta murteestaan. Toisteltuani loputtomast sanoja "En ymmarra" sanon lopulta nakemiin ja suljen oven.


Perheen aiti on herttainen, samoin tytar. Miehesta on valitettavasti tulossa isansa kopio. Perheen nelivuotias on paikalliseen tapaan piloille hemmoteltu poikalapsi, joka ryntaa pienimmankin vastoinkaymisen sattuessa aidin ja isoaidin luokse, jotka hemmottelevat hanta lisaa. Nahdakseni hanesta on kasvamassa varsinainen perheen tyranni.


Jos kaipaan rauhallista younta, naapurit tekevat kylpyhuoneremonttia puolille oin. Jos haluaisin nukkua aamulla ylellisesti vaikkapa kuuteen asti, niin perhe on lahdossa kovaaanisesti jonnekin kello viisi. Olen kypsa muuttamaan. Muotoilen ilmoitusta mielessani: Etsitaan asuntoa ERITTAIN rauhalliselta asuinalueelta.

Historiallisia tosiasioita

Meita on lounaalla istumassa poydan aaressa iloinen joukko ihmisia. Vieressani istuu nuori meriarkeologi ja jos minulta kysytaan, niin tama on ehdottomasti mielenkiintoisin ammatti mika ihmisella voi olla. Han kertoilee mita kaikkea Valimeren pohjasta loytyy, sukelluksistaan ja ylipaansa tuntuu tietavan kaiken Albanian historiasta. Taalla on mahdotonta kavella maalla tai kaupungissa tormaamatta muinaismuistoihin ja jos maan pintaa vahan rapsuttaa, niin sielta loytyy taatusti joku vanha kreikkalainen tai roomalainen kaupunki tai vahintaan linna.


Kun olen kerrankin tormannyt tallaiseen asiantuntijaan, niin saalimatta pommitan hanta kysymyksilla niin etta miesparka ehtii tuskin syoda. Vihdoin saan vastauksen siihen, mista nimi Albania on tullut. Vahan matkan paassa Tiranasta on sijainnut muinainen kaupunki, jonka nimi on ollut Albanopolis. Monet tosiksi uskomani tarinat Albanian historiasta han loogisesti osoittaa epatosiksi ja ehka myos nyt opin epailemaan osaa siita tiedosta, jota olen muistiini keraillyt.


Aterian paatteeksi syomme hedelmia. Arkeologiystavamme alkaa syoda mandariinin kuoria. Nahdessaan kummeksuvan katseeni han sanoo "I'm not mad". Ok, mutta en ole koskaan aikaisemmin nahnyt kenenkaan syovan mandariinin kuoria. Mies selittaa: Diktatuurin aikana naita hedelmia sai vahan. Niinpa me lapsena, kun saimme niita, soimme ensin hedelman sisaosan ja sitten kuoret (tama onnistuu vain taalla, missa hedelmia ei myrkyteta). Selva, sanon, kirjoitan tasta blogiini. Ja tama tarina on tosi.