Ihmiskohtaloita

Saavun pikavisiitille Zaren luokse, joka on ompelemassa ompelukoneella, jonka Suomesta sain lahjana tanne tuotavaksi. Han kehuu konetta ihan ylenpalttisesti. Zare on kaynyt soroptimistien taalla jarjestaman ilmaisen, vuoden kestavan vaatteidenompelukurssin ja nyt kaikki, perheenjasenet, naapurit ja sukulaiset, esittelevat vaatteitaan, jotka on saatu kunnostetuksi. Kuinka iso ilo jalleen yhdesta hyvasta teosta.


Puhumme taas ruokalasta, jossa ehdin valitettavan harvoin kayda nyt kun olen toissa.
Naiset kertovat vanhasta miehesta, joka on naista koyhista kaikkein koyhin. Han kuulema syo aina paljon enemman kuin kaikki muut. On tietysti kovin nalissaan, kotona ei riita ruokaa.


Mies oli kysynyt voisiko Anna auttaa, kun han tarvitsee joulukuussa apua. Tytar oli tehnyt itsemurhan viime vuonna. Veli oli hanet siihen ajanut, oli hakannut sisartaan eika ollut antanut ruokaa. Poika on ilmeisesti hallinnut hirmuvallalla vanhoja vanhempiaan ja edesmennytta sisartaan, pahoinpitelee kuulema aitiaankin. Sydanta sarkevia kertomuksia.


Albaniassa on tapana, etta kuoleman vuosipaivana on tapana jarjestaa iso muistotilaisuus ruokailuineen. Tasta ei voi luistaa, edes rahanpuutteeseen vedoten. Koyhalla perheella ei ole varaa tarjota mitaan kenellekaan, kun heilla ei ole varaa edes omaan ruokaansa. Kylla Anna auttaa, myy vaikka munuaisensa, paljon karsinyt perhe pitaa saastaa hapealta. Ja voi olla, etta perheen poikakin saa kokea yllatysvisiitin sydamistyneen naisihmisen taholta..