Festival of Faith

Seurakunta kokoontuu saannollisin valiajoin Uskon festivaaleille. Kristittyja on tassa maassa vahan ja on tarkeaa tavata, jakaa kokemuksia ja rohkaista toinen toisiamme. Syomme yhdessa, paivitamme kuulumisia ja iloitsemme hyvista uutisista.


Vieraileva pastori Kroatiasta kertoo hanelle hiljattain sattuneesta tapahtumasta. Han on pitkanmatkan junassa, jonka maaranpaana on Istambul. Vapaita paikkoja on hyvin vahan ja han kulkee vaunujen halki loytaakseen sellaisen. Vihdoin han tulee vaunuun, jossa on valtava maara tavaroita ja vain yksi ihminen istumassa. "Onko tassa vapaa paikka?" On toki". Aikaa kuluu eika vaunuun tule muita ihmisia. "Missa kaikki muut ovat?" "Ei tahan vaunuun tule ketaan muita". Mies oli varannut koko vaunuosaston itselleen ja tavaroilleen, mutta ystavamme sai istua siina hanen kanssaan.

"Saanko kysya miksi sinulla on nain suunnaton maara tavaroita?" "Toki, mehan istumme tassa hyvan aikaa yhdessa, mina kerron sinulle tarinani".


Hanet oli heitetty vastasyntyneena vauvana tienvarsipysahdyspaikan roskasailioon. Juuri ajoissa muutamat matkalaiset olivat tulleet paikalle ja pelastaneet pienokaisen. Hanet oli viety orpokotiin ja valtio oli kasvattanut ja kouluttanut hanet insinooriksi. Han oli saanut Sveitsista erittain hyvan tyopaikan ja hanesta oli tullut hyvin varakas mies. Mutta oli jotain, mita hanelta puuttui.


Kymmenen vuoden ajan han oli laittanut saannollisesti lehteen ilmoituksen, jossa han etsi vanhempiaan. Ja vihdoin, kymmenen vuoden jalkeen, hanen aitinsa oli vastannut ilmoitukseen. "Ja nyt", sanoo mies "olen matkalla tapaamaan aitiani. Nama tavarat ovat kaikki hanelle. Ja kun saavun perille, rakennutan hanelle kaupungin kauneimman talon" [tassa kohtaa itken jo niin, etta puvun etumusta on marka].


Pastori puhuu kauniisti siita, kuinka meilla kaikilla on tarve kuulua jollekin. Lapset kuuluvat vanhemmilleen, nuorukainen kuuluu vaimolleen ja tama mies kaipasi kaikkien naiden vuosien jalkeen omistaa aidin. Mutta meidan kaikkien perimmainen kaipaukseme on kuulua Jumalalle ja paasta yhteyteen hanen kanssaan, joka on meidat luonut. Ilman hanta me olemme kuin hylatyt lapset, jotka kasvavat orpoina ilman Isaa.