Friday, May 02, 2008

Pullaa ja baklavaa

Kirjoitan pitkan sahkopostin ja klikkaan "laheta". Teksti haviaa taivaan tuuliin. Uusiksi meni. Syon pullaa. Silla on rohkaiseva vaikutus. Tosin silla on myos haittapuolensa.


Luen WHOn tutkimuksesta, jonka mukaan Albaniassa asuminen lyhentaa keskimaaraista elinikaa 1,5-2 vuotta, saasteitten takia. No tamahan oli kiva uutinen.


Katson televisiosta ohjelmaa, missa naytetaan eduskunnan istuntoa. Eivat istu hiljaa kuin Suomessa ja pida ponakoita puheita, vaan nakyvat huutavan ja meluavan ja matkivan toisiaan. Mainitsen asiasta Orionille. Han vakuuttaa, etta nakemani istunto oli hyvin rauhallinen. Tammikuussa eduskunnassa vasta olikin menoa, kun oli vaalit, ja f-alkuiset sanat lentelivat.


Saan lautasellisen baklavaa. Tama akkimakea leivonnainen on taman maailmankolkan ja Lahi-Idan herkku, joka valmistetaan ohuen ohuista, lehtimaisista taikinakerroksista, hunajasta ja pahkinoista. Vaikka minun onkin vaikea saada nieltya baklavaa sen korkean sokeripitoisuuden vuoksi, arvostan sen valmistamiseen upotettua tyomaaraa: hyva emanta kaulii piirakkaan jopa 50-100 taikinalevya.


"113 henkiloa pidatetty lahjusten ottamisesta", kertovat lehden otsikot ja lehdessa on mainittujen henkiloitten nimet ja kuvat. Hyva. Ehka se tasta sitten vahitellen lahtee.


Ruusut kukkivat kaikkialla kaupungissa ja kaikki nayttavat kantavan niita kasissaan. Kallat kukkivat, lasken niita kymmenia eraalta pihalta.


Talossa on yleensa niin pimeaa, etta en edes vaivaudu vilkaisemaan peiliin kun ei sielta kuitenkaan mitaan nay. Eraana tavallista aurinkoisempana paivana satun kuitenkin luomaan kuvajaiseeni tarkemman silmayksen. Haa, otsarajaan on ilmestynyt monta hentoa valkoista hiusta. Hauskaa! Tuleekohan minusta nyt arvokas harmaapainen vanhus?

0 Comments:

Post a Comment

<< Home