Kommunikaatiota

Opetuksen taso erityisesti kielissa on surkea. Kaikki taalla tapaamani englanninopettajat puhuvat paljon huonompaa englantia kuin mina. Rudi sanookin, etta jos taalla tapaa jonkun, joka puhuu hyvaa englantia, voi olla varma, etta han on ottanut yksityistunteja ja taman olen itsekin todennut kyselemalla ihmisilta. Kuitenkin tulevaisuuden kannalta olisi tarkeaa, etta albanialaisilla olisi mahdollisuus opiskella kielia tassa yha enenevassa maarin kansainvalistyvassa maailmassa. Kaikilla ei suinkaan taallakaan ole varaa kalliisiin yksityistunteihin.

Jotkut –hieman suomalaiseen tapaan- kieltaytyvat kayttamasta edes sita vahaista sana-varastoa mika heilla on. Kaupungilla usein pysayttelen ihmisia ja yritan saada selvaa tavanomaisesta poikkeavista ilmioista. “Miksi kaikki liput ovat puolitangossa?” (Kroatian presidentti on kuollut-kolmen paivan suruliputus) “Miksi joka paikka on taynna Makedonian lippuja?” (joku korkea-arvoinen virkamies sielta on kaymassa Tiranassa). “Keta kuljetetaan tuossa mustien autojen letkassa liput liehuen?” ( joku paikallinen ministeri vain- hoh..). Mutta ennen kuin saan taman information irtoamaan ihmisista, joudun joka kerran kaymaan saman taistelun. “Puhutko englantia?” (yhdeksassa tapauksessa kymmenesta vastaus on ei). Puhuteltu yrittaa kiireesti jatkaa matkaa paastakseen eroon vaivalloisesta ulkomaalaisesta. Mutta hankala suomalainen ei ole karistettavissa nain helposti. ‘Please try!’ yritan vedota uhriini silla han on nuori ihminen ja tiedan, etta han osaa varmasti muutaman sanan. Tama tepsii joskus. Jos tamakaan ei auta, yritan tarjota muutaman avainsanan: ministeri tai presidentti tai joitakin maan nimia. Tama saa yleensa viimein uhrin antautumaan ja muutamasta yhteisesta tutusta sanasta saan muodostettua vastauksen, kun paattelen itse loput.